Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Nostalgia: Alennusvoi kävi kaupaksi, asiakkaat kysyivät jopa 10 kilon kimpaleita

Suomen elintarvikeliikkeissä aloitettiin maaliskuun alussa 1969 alennusvoin myyminen. Valkeakoskellakin ostajia riitti, mutta iso ryntäystä ei ollut havaittavissa. –Hankinnoista suurimmat ovat olleet noin viiden kilon voieriä, mutta jotkut ovat kysyneet jopa kymmenen ja 12,5 kilon voikimpaleen ostomahdollisuutta, voita myynyt Mirja Salmi kertoi (yläkuva) Voin paloittelu, paketoiminen ja hinnoittelu ovat vieneet oman aikansa, mutta eivät kuitenkaan ole muodostuneet ylivoimaikseksi tehtäväksi, kertoi voin ostajia palvellut Mirja Salmi. Voin alennusmyynnin arveltiin joksikin aikaa supistavan margariinin menekkiä. Matti Jokisen Leipomon ruisleivän vienti Ruotsiin oli kaksinkertaistunut vuodeta 1968. Merkonomi Antti Ritola lajitteli uuden vientiohjelman ensimmäistä lähetystä Tukholman ja Uppsalan alueille. Lähetykset vietiin kuorma-autolla perille jakelupisteisiin. Tarttilan kansakoulun lisärakennuksen sisätyöt edistyivät vauhdilla. Uuteen siipeen tuli luokkahuone, tyttöjen käsityöhuone, wc ja pesutilat. Kuva on uudesta suihkuhuoneesta, jossa työskenteli kirvesmies Erkki Vilpas. Myös vanhassa kouluosassa aiottiin tehdä muutostöitä. Isännät jäivät ilman kultahansikkaita Valkeakoskella järjestetyssä II Kultahansikasnyrkkeilyssä. Hakan Raine Kivikko sai pronssihanskat, mutta muiden hakalaisten tie katkesi jo ensimmäisessä ottelussa. Kuvassa Kivikko ottelee Markku Toivosta vastaan.