Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Kirjaston muutto lykkääntyy – työt Torikeskuksessa ovat vasta päässeet alkuun, muutto syksyllä

Valkeakosken kaupunginkirjaston muutto Torikeskukseen siirtyy syksyyn. Kirjaston piti muuttaa kauppakeskuksen toiseen kerrokseen toukokuussa, mutta uudeksi ajankohdaksi on sovittu elokuu. Muutto alkaa todennäköisesti 12. elokuuta ja kestää pari viikkoa. Kirjastolle tulevien tilojen muutostöiden piti alkaa jo vuoden alussa, mutta väliseinien purkutyöt on päästy aloittamaan vasta nyt. Yksi syy aloituksen viivästymiseen on se, että rakennusurakasta saadut tarjoukset olivat kalliimpia kuin odotettiin. Uutta tarjouskierrosta varten suunnitelmiin tehtiin pieniä muutoksia, urakkaa pilkottiin osiin ja otettiin osakokonaisuuksia kaupungin omaksi työksi. –Esimerkiksi väliseinien purkutyö erotettiin omaksi urakakseen, että työt päästiin aloittamaan. Rakennusurakasta pyydettiin uudet tarjoukset, joiden jättöaika on maanantaina. Asia menee 20.3. kokoontuvan teknisen lautakunnan päätettäväksi, Valkeakosken kaupungin toimitilapäällikkö Jarmo Airaksinen sanoo. Valmista kesäkuun puolivälissä Kirjaston käyttöön tulee Torikeskuksessa noin 1 200 neliötä. Yhtenäistä tilaa saadaan yhdistämällä nykyisiä liiketiloja. Muutostöihin on arvioitu kuluvan noin 200 000 euroa. Koska muutostyöt päästiin aloittamaan suunniteltua myöhemmin, ne tuskin olisivat ehtineet valmistua toukokuuksi. –Arvioin, että tilat valmistuvat kesäkuun puolivälissä. Kalustetoimitukset tulevat joka tapauksessa toukokuussa, Airaksinen kertoo. Viivästymisen vuoksi kirjastoväen mielestä oli järkevää siirtää muutto kesälomakauden jälkeiseen aikaan.