Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Viime päivien lämmin sää on heikentänyt jäätä Valkeakoskellakin – Kokenut jäillä liikkuja varoittaa ihmisiä vaarasta

Jäällä liikkuvien kannattaa nyt olla varovaisia. Kokenut jäillä liikkuja, Valkeakosken Kalaveikkojen entinen puheenjohtaja Pekka Kaskela sanoo, että jäätilanne heikkenee koko ajan. –Kaikilla jäillä en tosin ole ollut. Olen liikkunut enimmäkseen Vanajalla, ja siellähän on nyt hyvä mennä, kun pinta on ihan kova. Jäät kuitenkin heikkenevät koko ajan, kun on ollut yötä myöten lämmintä. Kaskela varoittaa, että erityisesti virtauspaikoissa jää ohenee alapuolelta jatkuvasti. –Nyt pitää olla erityisen varovainen. En suosittelisi jäällä liikkumista sellaisille, jotka eivät tunne aluetta. Jos tuntee alueen ja on tuntumaa edellispäiviltä, varmaan uskaltaa mennä, mutta oudoilta jäiltä on syytä pysyä poissa. Kaskelan mukaan jäiden kannalta tämä talvi jää huonoksi ja lyhyeksi. Jää ei päässyt alkutalvesta vahvistumaan tarpeeksi, kun paksu lumipeite eristi sitä. –Teräsjäätä muodostui keskimäärin ehkä 15 senttiä, mutta sen jälkeen kaikki muu on kohvajäätä. Kaskela arvelee, että jos ilmat jatkuvat samankaltaisina kuin nyt, ei mene montaakaan viikkoa, kun jäällä ei enää pysty kulkemaan ollenkaan.