Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Teatteriarvio: Lempäälän nuorisoseuran komedia on teatteria parhaimmillaan – Ihmisten neuroosit tuodaan lavalle huimaavan hauskasti

Toc toc. Komedia pakkomielteistä. Ohjaus: Johanna Pekola. Rooleissa: Jari Mäkinen, Juuso Pesonen, Sari Lahovuori, Arja Liikanen, Sara Simonen, Lauri Ahonen, Minna Lappi. Ensi-ilta Lempäälän Nuorisoseuran teatterissa 22. helmikuuta. On vaikea tehdä hyvällä maulla komediaa ihmisten neurooseista. Mutta kun se onnistuu, on lopputulos huimaavan hauska. Näytelmä Toc toc rakentuu lääkärin vastaanottotilaan, joka on siellä olevien potilaiden pakkomielteiden areena. Lääkäriä turhaan odotellessa potilaat alkavat terapoida itseään ja toisiaan. Yhteisö alkaa parantaa toisiaan ilman lääkäriä, vai alkaako? Näytelmän loppupuolella paljastuukin yllättävä käänne. Ryhmäterapia parantaa yllättäen potilaat. Huumori rönsyilee monella tapaa. Välillä se on toistensa solvaamista, välillä osaa ottavaa ja lopuksi sovinnollista. Huumori myös kantaa hurjimmillaankin upeasti. Vaikka kielenkäyttö on raakaa, rumaa ja intimiteettejä romuttavaa, se pystyy hauskuuttamaan vilpittömästi. Jari Mäkinen nousee näyttävimmäksi henkilöksi. Hän potee Touretten oireyhtymää, joka pakottaa henkilön sanomaan tahtomattaan rumia sanoja ja käyttämään rivoja ilmaisuja. Lisäksi Mäkisellä on yllätysrooli. Toc toc on Jari Mäkisen ja Juuso Pesosen näyttelijäntöiden juhlaa. Kummatkin suoltavat tekstiä luontevasti ja vauhdikkaasti. Kun esitys pohjaa jatkuvaan tekstivirtaan, se vaatii esittäjiltä paljon. Muut oireilevat roolihenkilöt jäävät noiden kahden varjoon, vaikka jokainen heistä tulkitsee tyylikkäästi omat oireyhtymänsä. Kokonaisuus on kuin seuraisi sivusta ihan oikeaa odotushuonekeskustelua. Hetkeäkään ei tunnu siltä, että kyseessä on näytelmä. Ohjaaja Johanna Pekola on toteuttanut hienosti näyttelijöiltä paljon vaativan näytelmän. Kaikki on tarkasti hiottua aina lavastusta myöten. Sekin on omaa luokkaansa ja poikkeaa normaalista mustasta taustasta. Kun lisäksi näytelmän rytmi toimii kellontarkasti, on lopputulos huikeata ilottelua. Kaikilla meillä on jonkinlainen pakkomielle, jos aletaan oikein asiaa pohtia. Kannattaa mennä peilin eteen ja miettiä asiaa. Toki ei silti tarvitse terapeutilta aikaa varata. Neurooseille voi nauraa, sekin on terapeuttista.