Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Kari-paviljongin peruskorjaukseen saadaan neljännesmiljoonan avustus opetus- ja kulttuuriministeriöltä

Visavuoren museosäätiölle on myönnetty 250 000 euron avustus Kari-paviljongin peruskorjaukseen. Museonjohtaja Pälvi Myllylä Visavuoren museosäätiöstä kertoo, että päätös ei ole vielä kiirinyt museosäätiölle saakka. –Töitä on toki tehty paljon tämänkin avustuksen eteen. –Kari-paviljonki on rakennettu vuonna 1990 eikä sitä sen jälkeen ole kunnostettu, Myllylä kertoo. Hänen mukaansa talo vaatii mittavia kunnostustoimenpiteitä, sillä yleisöpalvelu- ja näyttelytilat eivät enää täytä nykyvaatimuksia. –Samalla muutamme rakennuksen "toisin päin" eli sisäänkäynti avataan Kari-paviljongin toiseen päätyyn, niin että rakennus on ottamassa alueen vierailijat vastaan. Myllylä toivoo, että muutos tekee alueesta huomattavasti nykyistä asiakasystävällisemmän, sillä nykyisellään monet harhailevat ympäri museoaluetta etsien lipunmyyntipistettä ja museokauppaa.  Kari-paviljongin muutostyöt tähtäävät kesään 2020, jolloin vietetään Kari Suomalaisen syntymän 100-vuotisjuhlavuotta. Pälvi Myllylä kertoo, että myös näyttelyt uudistuvat. Avustuksen myönsi opetus- ja kulttuuriministeriö. Summa on kulttuuritilojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelmassa 2019–2022. Loppurahoituksesta ei ole vielä päätöstä. Kari-paviljongin peruskorjauksen arvioidut kustannukset ovat 892 800 euroa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt tukea kulttuuritilojen perustamiskustannuksiin ja peruskorjauksiin tälle vuodelle yhteensä 4 080 000 euroa. Avustusta myönnettiin kaikkiaan 12 hankkeelle. Ne rahoitetaan Veikkauksen tuotoista. Määrärahaa haki yhteensä 13 hanketta noin 13 miljoonalla eurolla. Kari-paviljonki viittaa professori, pilapiirtäjä Kari Suomalaiseen, joka lahjoitti Visavuoren museosäätiölle vuonna 1988 koko elämäntuotantonsa. Kokoelma piti sijoittaa Suomalaisen isoisän Emil Wikströmin taiteilijakodin kupeeseen. Edit: Kuvatekstiä ja otsikkoa täsmennetty 20.2. kello 10.40. OKM ei rahoita mitään kohdetta kokonaan. Keskimäärin avustus investointikustannuksista on vain 25 prosenttia.s