Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Ahma voitti HiHon täpärästi – Pudotuspeleihin joukkue suuntaa kolmannelta sijalta

Kiekko-Ahma otti voiton tamperelaista Hiki Hockeyta eli HiHoa vastaan sunnuntaina pelatussa ottelussa, mutta vain niukasti lukemin 3–2. Päävalmentaja Matti Varje sanoo, että voitto ei ollut läpihuutojuttu. –HiHo on niin luisteleva, työtä tekevä ja taisteleva joukkue, ettei siinä vastustaja helpolla pääse. Emme mekään päässeet. Kiekko-Ahma onnistui saamaan ensimmäisessä erässä 2–0-johdon, mutta myös HiHolla oli paljon maalipaikkoja. –Ensimmäisessä erässä he eivät kuitenkaan onnistuneet tekemään maaleja. Toisessa erässä me emme puolestaan saaneet paikoista maaleja sisään. Se oli aika tasaista pelaamista. Varje toteaa, että kolmas erä oli Kiekko-Ahmalta paras esitys. Erän ainoan maalin eli voittomaalin teki Ahman Teemu Koski . Kohti play offeja Ahmalla on enää yksi ottelu ennen runkosarjan päättymistä. Sarjan kolmas sija on jo varmistettu sunnuntaisella voitolla. Edellä olevat Kisa-Eagles ja Uplakers ovat pisteissä sen verran kaukana, että parempaa sijaa ei ole Kiekko-Ahmalle tiedossa. Toisaalta neljäntenä oleva Ikurin Vire ei voi mennä enää ohi. Varje muistuttaa, että pudotuspeleissä voi tapahtua vielä mitä tahansa. Viime kaudella Ahma voitti runkosarjan ja sai sarjan hännänhuipun vastustajakseen playoffeissa. –Niin siinä kävi, että me putosimme. Pudotuspelit käynnistyvät helmikuun 27. päivänä.