Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Ovatko päättäjien päällekkäiset roolit johtaneet siihen, että epäkohdista on vaiettu? Tätä kysyy Pekka Laine mielipiteessään

Viime päivinä on paljastunut vanhustenhuollon karu tilanne ja sen räikeät epäkohdat. Ne ovat pysähdyttäneet ja järkyttäneet. Selkeitä puutteita on havaittu sekä kotihoidossa että ympärivuorokautisessa hoivassa. Ikäihmisemme ovat ajoittain heitteillä. Näin ei saa olla. Sivistysvaltiossa ei pidä olla tilannetta, jossa keskustellaan haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten oikeudesta puhtauteen, hyvään ravitsemukseen ja turvalliseen elämään. Tämä on ihmisarvokysymys. Nyt näyttää siltä, että asioiden vakavuus on vihdoin ymmärretty ja tilanteeseen puututaan. Mutta miksi vasta nyt? Nämä epäkohdat eivät ole uusia, vaan ne on tiedetty jo pitkään. Nyt on korkea aika ryhtiliikkeelle ja vastuunkannolle. Sinänsä asian korjaamiseksi on olemassa kaikki avaimet. Meillä on säädetty sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuusta, laadunvalvonnasta ja asiakkaan asemasta ja oikeuksista. Viime kädessä päätöksentekijät kantavat vastuun tekemistään päätöksistä. Kuitenkin silloin, kun päätöksentekijöillä on samanaikaisesti useita rooleja, voivat roolit hämärtyä ja syntyä intressiristiriitoja. Esimerkkinä tästä voidaan mainita tilanne, jossa sama henkilö voi olla kansanedustajana säätämässä lakeja, tehdä kunnissa hoivaa ja palveluja koskevia päätöksiä sekä vaikuttaa luottamushenkilönä järjestössä. Voidaan perustellusti kysyä, kenen etuja kulloinkin ajetaan? Esimerkiksi potilas- ja omaisjärjestöjen ydintehtävänä on tunnistaa edustamansa ryhmän kohtaamat epäkohdat ja puuttua niihin. Järjestöt saavat jatkuvasti yhteydenottoja huonoon kohteluun ja palvelun riittämättömyyteen liittyvistä ongelmista. Järjestöjen tehtävänä on ottaa kantaa, tuoda epäkohtia esiin sekä vaatia toimenpiteitä niiden korjaamiseksi. Tätä vastuuta järjestöissä kantaa tehtäväänsä yhteiskunnan varoilla palkattu toimiva johto. Tämäkin tehtävä ja rooli on selvä. Suurena huolenaiheenani on, onko tästä perustehtävästä kannettu vastuu, kun epäkohdista on järjestelmällisesti vaiettu pitkään. Omaisena kannan suurta huolta siitä, että järjestölle kuuluvasta edunvalvonta- ja vaikuttamistyöstä on tullut politiikan teon väline. Käytännössä voi olla niin, että järjestön ääntä ulospäin käyttää luottamushenkilönä kansanedustaja, joka myös allekirjoittaa valtaosan järjestön kannanotoista ja lainsäädäntöä koskevista lausunnoista. Tällöin on riskinä se, että järjestöstä tulee oman poliittisen agendan väline ja edunvalvontatehtävä politisoituu. Pahimmillaan tämä voi tarkoittaa sitä, että epäkohtia nostetaan valikoivasti esiin. Haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten ja heidän läheistensä on voitava luottaa siihen, että heidän asiaansa ajetaan vaikuttimista vapaana. Nyt esiin nousseet vanhusten hoivan epäkohdat lisäävät entisestään omaisen epätoivoa. Edunvalvonta- ja vaikuttamistyön tehtävä on niin arvokas, että sitä ei saa ulkoistaa politiikan palvelemiseen.