Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Lintuparvet liikehtivät vilkkaasti – ruokintapaikkojen läheisyydessä nähty tänä talvena monille outo siivekäs

Lunta on tullut enemmän kuin riittävästi. Aivan lähiaikoina ei taida lumentulo loppua, mikäli ennusteisiin on uskominen. Toki helmikuun alun muutaman päivän vesisade on sentään jonkin verran pudottanut höttöisen lumen pintaa. Kaupunkialueella kulkiessa säännönmukaisilla kävelyretkillä luontoharrastajan ensisijainen havainnointi liikenteen ja tuttujen henkilöiden havainnoinnin jälkeen ovat eläimet, varsinkin linnut. Yleisesti ottaen päähuomion ovat vieneet nuo varislintujen ja kesykyyhkyjen parvet, jotka kaupunkialuetta kiertelevät. Nyttemmin vielä kun muutama petolintu, kanahaukka ja pari varpushaukkaa ovat osuneet hyville ruoka-apajille, niin parvien liikehdintä on useina päivinä varsin vilkasta. Juttu jatkuu kuvan jälkeen Kanahaukka saalistuslennolla Keskustan kesykyyhkyt etsivät itselleen einestä muutamilta ruokintapaikoilta lintulautojen ja kauralyhteiden alle varisseista siemenistä. Välillä kyyhkyjen parvi lepäilee joko puissa tai talojen televisioantenneilla. Kun sitten näköpiiriin ilmaantuu saalistamassa oleva kanahaukka, lähtee koko kyyhkyjen parvi lentoon. Tällöin näkee myös tuon lintujen vaistomaisen toiminnan, joka tulee esiin juuri petolintua väistävässä parvessa. Koko parvi lentää yhtäläisiä käännöksiä tehden. Haukan lähestyessä parvi tiivistyy niin, että petolinnun on mahdotonta nopeasti lentävästä tiiviistä parvesta valita itselleen saalista. Turhautuneena haukka sitten suuntaa pois, etsien itselleen sopivamman yksinäisen varislinnun saaliikseen. Varpushaukat näyttävät luottavan nopeuteensa, sillä ne partioivat pääosin matalalla lentäen ja siten yllättäen saaliinsa. Pensaiden ja pensasaitojen suojassa olevat varpuset ja pikkuvarpuset ovat varsin hyvin suojassa varpushaukoilta. Myös ne musta- ja räkättirastaat, jotka ovat jääneet talvehtimaan, jurovat useimmiten lähes paikallaan. Marja-aroniapensaissa tai pihlajissa, joissa vielä marjoja sattuu olemaan, on hyvä suoja sekä samalla ruoka ulottuvilla. Välillä linnut toki käyvät tarkistamassa läheisen ruokintapaikan tarjonnan. Juttu jatkuu kuvan jälkeen Pikku-uikku tuttu vuodelta -56 Näin lumisena talvena talviruokintapaikoilla käy monia lintulajeja, joita harvemmin tulee nähtyä. Harmaapää-, pikku- ja valkoselkätikka, joiden lisäksi värikäs tikli herättää huomiota. Tämän talven aikana on piharuokintojen läheisyyteen ilmaantunut muutaman kerran monille outo siivekäs. Isolepinkäinen eli lapinharakka saa paikalle tullessaan tiaiset ja pienemmät lintulautavieraat pakosalle. Rastaan kokoinen mustanaamioinen vieras on ilmeisesti joutunut etsimään helpompaa ravintoa kun vahva lumipeite antaa hyvän suojan sen normaaleille saalieläimille myyrille ja hiirille. Kaupunkialueen sulana pysyvällä kanavalla puolisataapäinen sinisorsien joukko päivystää siinä toivossa, että muutama hyväsydäminen henkilö tuo ajoittain niille purtavaa. Vielä jokin aika sitten pari laulujoutsenta oleskeli sula-alueella ja nyttemmin on jo koskikarakin joitain viikkoja ollut Apian kanavan seutuvilla. Juttu jatkuu kuvan jälkeen Aiemmin tässä lehdessä jo kerrottiin tuosta koko Etelä-Suomen lintuharrastajien ja luontokuvaajien ihmettelemästä ja kuvaamasta julkkiksesta, pikku-uikusta. Aiemminkin laji on kanava-alueella talvehtinut, mutta nuo VS:n jutussa mainitut 1997/98 talvehtineet kaksi yksilöä eivät olleet ainoat ennen tämän talven havaintoja. Ensimmäinen kirjallinen havainto löytyy talvelta 1955/56 viime vuonna edesmenneen Olavi Liukkosen havaintokansiosta. Tuolloin Valkeakosken yhteiskoulussa opiskellut nuori kirjoitti mukavan tekstin kyseisen linnun löytymisestä havaintokirjaansa: ”Tänään n. klo. 12:35 sain kuulla hyvältä ystävältäni Valkeakosken yhteiskoulun viidennen luokan oppilaalta Juhani Kivelältä , että kauppalan kanavalla oli sorsien joukossa jokin outo lintu…” Koko tarinan kirjoittamiseen tila ei anna myötä, mutta joka tapauksessa lintu määritettiin sittemmin pikku-uikuksi. Samasta linnusta sain lukea myös Pentti Linkolan havaintokirjasta kirjoittaessani hänen havaintojaan itselleni puhtaaksi. Myös Pentti oli poikennut katsomassa pikku-uikkua tammikuun 26. päivänä 1956 pyöräillen Ritvalan perukoilta saakka.