Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Lumisohjo teetti kaupungilla töitä koko viikonlopun ja maanantaina jatkettiin: "Porukka repii oikeasti hommia. Se on fyysisesti ja henkisestikin aika raskasta"

Plussalle lauhtunut sää pehmitti nopeasti maanteille ja pihoihin satanutta lunta viikonloppuna. Liikenne oli vaikeuksissa etenkin pikkuteillä, joilla sohjolumi jumitti autoilijoita syvien urien ja polanteiden takia. Kaupungin jyräkauhat ja pienemmät lumenauraajat sekä kiinteistöhuoltoyritysten kalusto olivat liikkeellä kaupungin alueella. –Koko viimeisin viikko on ollut hyvin haasteellista. Tilannehan alkoi syntyä jo edellisen viikonlopun lumisateista, kun oli paljon aurauksia ja lumenpoistoa. Sitäkin jo teimme niin paljon kuin ylityöt sallivat, Valkeakosken kaupungin yhdyskuntatekniikan päällikkö Timo Lamminpää kertoo. Viikonloppuna työt vaihtuivat sohjonpoistoon. –Viikonloppuna oltiin töissä joka päivä, niin lauantaina kuin sunnuntaina. Siinä tulivat jo vastaan työntekijöiden jaksaminen ja lepoajat, joiden mukaan työtä on painettu. "Siististi ajoivat" Eerolan asuntoalueella katuhöylä kävi ajamassa asvalttia näkyviin Eerolantien pohjoispäässä kello 12:n jälkeen. Eerolantieltä poikkea lyhyt Lamuskakuja, joka oli juuri aurattu. –Puoli tuntia sitten auraajat kävivät tässä. Aamulla olikin pahannäköistä, kun 20 senttiä syvien ajourien rinnalla oli 20 senttiä märkää sohjoa. Jos siihen olisi päälle tullut pakkanen, olisikin ollut huonoa liikkua. Nätisti miehet tien ajoivat. Taitavat painaa pitkää päivää, lapion kanssa pihaansa sohjosta viimeistellyt Jani Rautakorpi kiitteli aurakoneen jälkeä. Mäntylän alueella Klemolankadulla sauvojen kanssa kävelleet Elina Laaksonen ja Inkeri Kujanpää pitävät talvea poikkeuksellisena. –Lumityöt käyvät ikäihmisten voimille. Teiden varsilla alkaa olla ahdasta. Äskettäin tässä roska-auto ja pakettiauto eivät mahtuneet rinnakkain, vaan toisen piti odotella vuoroaan. Ulkopuolista apua tarvittu Kaupunki alkoi tehdä teiden höyläyksiä jo viime loppuviikosta, kun sääennusteet kertoivat sään lauhtumisesta. –Tällekin maanantaille jäi vielä paljon tehtävää, Lamminpää sanoi ennen aamupäivällä. Kaupunki tarvitsi töihin myös lisävoimia. –Omilla höylillä tehdään työ pääasiallisesti, mutta lumenpoistoon on avuksi pyydetty sopimuskumppaneita ja on käytetty ostopalveluita, kun omat työajat tulivat vastaan. Paikoin teille on syntynyt myös vesilammikoita. –Siitä se tulee, kun sadevesikaivot ovat runsaan lumentulon vuoksi kovien penkkojen alla piilossa. Kuivatus ei toimi, ja siksi siihenkin pitää sitoa oma resurssinsa. Puhelin on pirissyt Onko kaupunkilaisilta tullut palautetta tai pyyntöjä sohjoon liittyen? –Kyllä on. Viikonloppuna päivystäjä oli itse tiehöylällä liikkeellä. Siinä työrauha hiukan kärsi, kun piti kaiken aikaa vastailla puhelimeen. Laitoimmekin kaupungin nettisivuille tiedotteen tilanteesta ja toivoimme, että saamme mahdollisimman hyvin tehtyä hommia. Kaupungin työntekijöille on tullut paljon kiitoksiakin. –Hyvältä tuntuu, että löytyy myös ymmärrystä sille, että me teemme parhaamme, Lamminpää naurahtaa. "Pitäisi olla silmät selässä" Tienpitäjät toivovat kaikille liikenteeseen varovaisuutta ja kärsivällisyyttä. –Jatkamme lumitöitä saatavilla olevien resurssien mukaan. Porukka repii oikeasti hommia sen, minkä jaksaa. Lumenauraus ei ole mitään kevyttä työskentelyä muun liikenteen seassa ja monta tuntia vuorokaudessa. –Kun liikenteen mukana töitä tekee, pitäisi olla silmät selässäkin. Se on fyysisesti ja henkisestikin aika raskasta. Nostan hattua niille, jotka tuota työtä nyt tekevät, Lamminpää sanoo. Kaupungilla oli koko kalusto liikenteessä maanantaina normaalin työajan puitteissa. –Lunta sulaakin paljon, mutta edelleen sohjonpoistoa pitää jatkaa.. Liukkauden torjuntakin on nyt yksi asia, mihin täytyy puuttua. "Niin hyvin kuin pystymme" Mikä tämän talven tienpidossa on ylimalkaan ollut haastavinta? –Runsaat lumisateet on ollut se isoin juttu. Perusauraamisen jälkeen tulee lumienkanto pois. Kun kuntalaiset ihmettelevät, miksi täällä ei aurata, olemme viemässä lumikasoja pois häiritsemästä liikennettä. Sitä on saanut tehdä koko ajan sen jälkeen, kun talvikelit tulivat, Timo Lamminpää sanoo. –Me teemme lumitöitä niin hyvin kuin pystymme niillä rahallisilla varoilla sekä henkilö- ja koneresursseilla, jotka meille on annettu. Olemme onnistuneet siinä hyvin. "Voiton puolella" Kaupungin katujen kunnossapidon työnjohtaja Jari Vanhala oli kiireinen maanantaina purkiessaan suolakuormaa iltapäivällä kello 16:n jälkeen. –Olemme saaneet sohjot pois aika hyvin. Loskaa aloimme höylätä pois jo viime keskiviikkona. Nyt koko viikonloppu ajeltiin. Yksi höylä ja kone ovat vielä ajamassa. Muutamia katuja täytyy hoitaa vielä tänä iltana. Sitten alkaa olla voiton puolella. Miten miehet ovat jaksaneet? –Kyllä he ihan hyvin ovat liikkuneet. Intoa on piisannut, Jari Vanhala sanoo pokkana.