Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Vauvakuume vaikka väkisin – Voisi melkein kuvitella, että valtion omistama mediayhtiö yrittää minun ajatuksenjuoksuani tietyille urille

Vauvoja, vauvoja, vauvoja. Tällaisella otsikolla minulle mainostetaan ohjelmatarjontaa, kun iltasella etsin katsottavaa Yle Areenasta. Silmiin osuu rivi ohjelmia, joiden sisältönä näyttävät olevan suloiset, pyöreäposkiset vauvelit. Voisi melkein kuvitella, että valtion omistama ja rahoittama mediayhtiö yrittää suunnata kaltaiseni lapsettoman kolmekymppisen naisen ajatuksenjuoksua tietyille urille. Suomen alhaisesta syntyvyydestä on puhuttu jo hyvän aikaa. Viimeksi aihe on noussut esiin viime päivinä, kun uutiset vanhustenhoidossa paljastuneista puutteista ovat järkyttäneet ihmisiä. Keskustelun ohessa on kerran jos toisenkin huomautettu, ettei vanhustenhoidon tilanne tulevaisuudessa ainakaan helpotu, kun ottaa huomioon ennusteet huoltosuhteen kehityksestä. Tulevia työntekijöitä ja veronmaksajia syntyy entistä vähemmän, kun taas varttuneen ikäpolven edustajia on entistä enemmän. Jokainen ymmärtää, mitä yhtälöstä voi seurata. Nykyisin ihmisiä syyllistetään ja he syyllistyvät milloin mistäkin. Kaikkein järjettömin syyllistämisen aihe, johon olen törmännyt, on lapsettomuus. Joskus perusteluna sanotaan, että on itsekästä olla haluamatta lapsia. Se on jo absurdia. Voisiko joku kertoa, minkälaisia epäitsekkäitä syitä lapsen saamiselle voi olla? Eikö perheenlisäyskin ole vanhempien omasta halusta ja toiveesta lähtöisin? Niin ainakin toivoisi olevan. Alhaisen syntyvyyden taustalla vaikuttavat monet yhteiskunnalliset ilmiöt. Työelämän epävarmuus on mainittu yhdeksi syyksi. Väestöliiton Perhebarometrin mukaan lapsettomuuden ihaileminen on yleisintä pienituloisten, työttömien ja vähiten kouluttautuneiden keskuudessa. Vuonna 2008 alkaneella lamallakin on ollut vaikutuksensa. Valtio ja kunnat voivat yrittää edistää lasten hankkimista rahallisella tuella, jotta ainakaan rahan puute ei olisi ratkaiseva este perheenlisäykselle. Syitä ja ratkaisuja on kiinnostavaa pohtia, mutta yksilöiden syyllistämisen puolelle ei pidä lipsahtaa. Moitteet tuskin herättävät kenessäkään halua lisääntyä. Edellä mainittujen taloudellisten syiden lisäksi on olemassa lukematon joukko yksilöllisiä syitä, joiden vuoksi ihminen ei välttämättä halua omaa lasta. Niitä kaikkia on syytä kunnioittaa. "Syyllistämisen puolelle ei pidä keskustelussa lipsahtaa."