Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Mikko ja Ukko Pelkonen lähtivät lainaamaan kirjoja ja päätyivät piirtämään sarjakuvia – pöydän ääressä syntyi hienoja omakuvia

Ei tarvitse omata suuria taiteilijan lahjoja, jotta voi tehdä sarjakuvia. Sarjakuvapiirtäminen luonnistuu jokaiselta, kunhan saa mielikuvituksen liikahtamaan. –Sarjakuvan tekeminen ei välttämättä vaadi hirveän hyvää piirustustaitoa. Sarjakuva voi perustua tekstiin, ja hahmon voi tehdä muutamalla viivalla, sanoo Saara Kartimo . Kartimo piti Valkeakosken kirjastossa lauantaina sarjakuvapajan. Hän avitti osallistujien mielikuvitusta tehtävillä, jotka madaltavat piirtämiskynnystä. Omaa hahmoa voi suunnitella esimerkiksi piirtämällä vierekkäin kolme hahmoa. Ensimmäinen hahmo on omakuva, toinen on jokin eläin ja kolmas näiden kahden yhdistelmä. Mikko ja Ukko Pelkonen lähtivät kirjastoon lainauspuuhiin ja päätyivät piirtämään sarjakuvia. Mikko Pelkosen sarjakuvahahmoissa näkyy käynnissä oleva talonrakennusprojekti. Ukko Pelkonen puolestaan piirsi hahmolleen Tappara-paidan. Juttu jatkuu kuvien jälkeen. Pop up -tyyliin järjestetty paja oli osa kirjaston mediataitoviikkoa. Kartimon mukaan sarjakuvan tekeminen soveltuu mediakasvatuksen välineeksi mainiosti – onhan sarjakuva itsessäänkin yksi median muoto. –Mediakasvatuksen yksi tavoite on opettaa oppilasta tekemään itse mediasisältöjä. Ohjaustoiminnan artenomiksi valmistunut Kartimo on tehnyt aiheesta myös opinnäytetyönsä. Sarjakuvan lukeminen ja tekeminen kehittää sekä visuaalisten että kirjallisten viestien lukutaitoa. Juttu jatkuu kuvien jälkeen. Kartimo on vetänyt sarjakuvatyöpajoja myös Valkeakosken Taidetalolla ja Voipaalan taidekeskuksella. Hän on ohjannut kaikenikäisiä piirtäjiä pienistä lapsista vanhuksiin. –Sarjakuvaa voi käyttää esimerkiksi muistelun välineenä, Kartimo sanoo. Viime lukuvuonna Kartimon vetämä sarjakuvakurssi oli tarjolla myös Valkeakoski-opistolla. Osanottajien määrä jäi pari osallistujaa vajaaksi, joten kurssi ei toteutunut. Kartimo uskoo, että lähestyttävyytensä vuoksi sarjakuva sopii hyvin myös vaikeiden asioiden käsittelyyn. Sarjakuva on helposti lähestyttävä, jokaiselle tuttu median muoto – ja ehkä siksi parhaimmillaan hyvin tehokas keino kommentoida ajankohtaisia aiheita. Onnistunut sarjakuva pystyy kiteyttämään viestin tehokkaasti ja ottamaan terävästi kantaa. Viime aikoina Kartimon silmiin on osunut muun muassa osuvia sarjakuvia vanhusten hoidosta.