Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Uudet talot ja pankin vaihtajat näkyvät tuloksessa – Valkeakosken Osuuspankki sai viime vuonna useita asiakkaita konttorin sulkeneista pankeista

Valkeakosken Osuuspankin lainakanta kasvoi viime vuonna 7,4 prosenttia ja talletukset 6 prosenttia. Luottoja nostettiin noin 60 miljoonaa euroa. Talletukset ylittivät 200 miljoonaa euroa vuonna 2018. Valkeakosken Osuuspankin toimitusjohtaja Juha Luomala kertoo, että lainojen kysyntään vaikuttivat uudet kerrostalokohteet, vanhojen kerrostalojen peruskorjaaminen sekä uudet omakotitalohankkeet. Osuuspankissa näkyy myös se, että usea muu pankki on sulkenut konttorinsa Valkeakoskella viime vuosina. Luomalan mukaan osa kasvusta selittyy toisista pankeista siirtyneillä lainoilla. Pankin liikevoitto on kasvanut vuodesta 2017. Liikevoitto oli 2,072 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 1,553 miljoonaa. Veroja pankki maksoi noin 250 000 euroa. Pankin omat varat ovat noin 38 miljoonaa euroa ja vakavaraisuus 51 prosenttia. Lakisääteinen alaraja on 8 prosenttia. Edessä yhdistyminen Valkeakosken Osuuspankissa on käyty läpi muutoksia ja eläköitymisiä. Toimitusjohtajan mukaan kahden vuoden aikana noin puolet työntekijöistä on vaihtunut. Osuuspankissa on 16 työntekijää ja OP-Kiinteistökeskuksessa neljä. Myös pankin hallinnossa on tiedossa muutoksia. Pankin edustajisto päättää 8. maaliskuuta yhdistymisestä Etelä-Pirkanmaan Osuuspankiksi. Uuden pankin toimitalue on Akaa, Urjala, Valkeakoski ja Viiala. Etelä-Pirkanmaan Osuuspankin omien varojen määrä on noin 100 miljoonaa euroa. Pankki on kooltaan OP-ryhmän 23. suurin. Omistaja-asiakkaita on noin 16 500 ja asiakkaita yli 30 000. Uuden pankin pääkonttori sijaitsee Valkeakoskella. –Yhdistyminen varmistaa, että Osuuspankin palvelut säilyvät Etelä-Pirkanmaalla myös tulevaisuudessa, Luomala sanoo. " Pankin omat varat ovat noin 38 miljoonaa euroa ja vakavaraisuus 51 prosenttia.