Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Millaista on Valkeakosken vanhustenhoito? Neljä omaista ja neljä hoitajaa kertoo – "Hoitajille kiitos, että jaksavat vielä olla ihmisiä vanhuksille"

Valkeakosken Sanomat kysyi hoitajamitoituskeskustelun laineilla lukijoiden näkökantoja vanhustenhoitoon. Vastaajamme edustavat tässä jutussa vanhusten omaisia ja hoitajia. Tyttären ääni "Äiti oli kaupungin puolella Wäinämöisessä vuoteenomana vuosi sitten. Joitain kertoja hoitajat mainitsivat osaston vajaamiehityksestä. Tiedustelin, olivatko he vieneet asian esimiehilleen. He kertoivat vieneensä mutta todenneensa sen turhaksi. He pyysivät, etten kertoisi heistä mitään. Olin aistivanani, että he pelkäsivät esimiehiään. En luovuttanut, vaan laitoin sähköpostia vain omasta puolestani. Sain vastauksia kolmelta viranhaltijalta. Koin vastaukset teoreettisiksi – sain lukuja hoitajamitoituksesta. Minusta käytäntö ja mitoitus eivät aina kohdanneet. Hoitajien työssä ei ollut koskaan moittimista siitä huolimatta, että he joutuvat keittiöapulaisiksi ja pyykinkäsittelijöiksi sekä muihin vastaaviin tehtäviin varsinaisen hoitotyön ohella. Sain myös selville, että ensimmäiselle sairauspoissaolopäivälle ei palkata sijaista. Toisinaan sijaista ei saada syystä tai toisesta. Minua harmittaa, jos piiloudutaan lukujen taakse. Olen puhunut asiasta kerran myös eräälle kaupunginhallituksen jäsenelle. Koin, ettei asia häntä paljon tainnut kiinnostaa." Tyttären ääni 2 "En tiedä, miten mitoitus lasketaan, mutta eihän 15 hoidettavaa koti muutama (2–3) henkilöä riitä. Hoitajia en moiti, mutta systeemissä on selvästi vikaa. Näin, kuinka hoitajat vaihtuivat, omaahoitajaakaan ei välillä ollut eikä omaisten kanssa kukaan puhunut mitään siitä, kuinka sujui. En itsekään ymmärtänyt kysellä, kun en saanut hoitajiin kunnollista puheyhteyttä. Koin, että asukkaita laitostetaan. "Näille annetaan kipulääkkeitä", vastattiin, kun ihmettelin, miksi omainen saa muutakin kuin tavanomaisen muistilääkkeen. Hän oli hoidossa Mehiläisen puolella, jossa mielestäni oli asukkaista fyysisesti se paraskuntoisin eikä edes vanhimmasta päästä. Se jäikin vähän vaivaamaan, miksi hän meni niin nopeasti. Tuli jokin tulehdus: sitten yksi antibioottikuuri, ei nesteytystä, morfiinia... Jos hoito yksityisellä tulee halvemmaksi, ansaitsevatko hoitajat yksityisellä vähemmän kuin kaupungilla? Mietin, että jos hoivapalvelu ulkoistetaan kokonaan, saadaanko sinne henkilökuntaa töihin?" Pitkäaikainen kotihoidon työntekijä "Kiireessä sattuu myös lääkevirheitä, joista ei kaikista edes tehdä ilmoitusta. Etenkin sijaisille voi niitä tulla. Jotkut tilapäiset sijaiset myös suhtautuvat vähän välinpitämättömästi. On toki myös vastuuntuntoisia sijaisia. Moniin asioihin tarvittaisiin lisää aikaa, mutta tavallista pidemmän ajan tarve pitäisi osata ennakoida kirjallisesti. Työssä tulee aina eteen jotain uutta, mikä myös kuormittaa." Hoitaja, yksityinen puoli "Olen töissä yksityisellä puolella. Meillä on mitoitukset kunnossa, asukkaista välitetään ja pidetään huolta kuin omista vanhemmista tai isovanhemmista. Yhdessä eletään jokainen päivä ja kohdataan asukkaat yksilöinä. Perushoito on hyvää ja parhaamme teemme virikkeiden järjestämiseksi. Annamme myös aikaa ja läsnäoloa. Meillä on korkeat arvot ja periaatteet. Toimintamme on tarkasti valvottua. Olen kiitollinen ja tyytyväinen työhöni." Hoitaja 2: "Pihistämme omista ruokatauoista" "Olen työskennellyt Valkeakosken tehostetun palveluasumisen yksiköissä. Asukkaiden hoito täydelläkin miehityksellä on raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikin. On pyykkiä, ruokien tarjoilua, lääkejakoja, lääkkeiden tarkistuksia, yleistä siivoamista, lääkäriä, apteekkiasioiden hoitoa ja joinain päivinä apteekissa käyntejä kesken vuoron. Pitäisi jäädä aikaa myös kirjallisille töille. Ylityöt ovat kiellettyjä mutta pakosti niitä tulee. Vajaalla miehityksellä työskennellessämme pihistämme omista ruokatauoista, jotta ehdimme hoitaa vanhusten tarpeet. Usein joudumme pihistämään siitäkin. Asukkaita emme ehdi nostaa vuoteistaan ylös istumaan, mutta he saavat parhaan mahdollisen hoidon sänkyihinsä. Ulkoiluttaminen on haastavaa nykyiselläkin miehityksellä. Jos siirto yksityiselle tapahtuu, meitä vähenee vuoroista edelleen. Silloin hoitamisesta tulee, asiakkaiden kustannuksella, entistä kuormittavampaa. Päättäjät hyvät, muistakaa, että tekin vanhenette." Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Hoitaja 3: "Sijaisten tarve aivan älytön" "Wäinämöisessä yksityisellä ja kaupungin puolella sijaisten tarve on aivan älytön. Uskoakseni Wäinämöinen on kotihoidon jälkeen seuraavana sairauspoissaolojen huipulla. Miksi? Siellä on paljon työntekijöitä, mutta uskon, että työn fyysinen ja henkinen kuormittavuus vaikuttavat suuresti. Kotihoidossa perehdytys on palkallisena neljä tuntia. Missä muualla on näin lyhyt perehdytys? Jatkuvasti juokset ja jokaisessa kodissa näet vanhuksen, joka kaipaa juttuseuraa. Yksinkertaisesti et vain ehdi jutella. Kysyt vain aamulla sukkia laitettaessa, kuinka yö meni ja toivot, ettei vastaus ole pitkä, jotta et myöhästy aikataulusta. Vanhuspalvelun johtaja voisi kulkea päivän kotihoitajan mukana. Muuttuisivatkohan kehut Valkeakosken tilanteesta?" Omainen: "Olen aika tyytyväinen" Mummumme sai aivan hyvää hoitoa Kanteleen ryhmäkoti Otsossa, kaupungin operoimassa yksikössä. Toki hoitajamitoitus on tiukka, mutta perustarpeisiin pystyttiin vastaamaan aina, lääkitys hoitui asiallisesti, mummu pääsi suihkuun ja ulkoilemaankin silloin tällöin myös hoitajan viemänä. Mummua kohdeltiin asiallisesti ja ystävällisesti, vaikka kiirettä hoitajilla kovasti olikin. Meitä omaisia pidettiin hyvin ajan tasalla tilanteesta erityisesti, kun mummun vointi alkoi huonontua. Harrastus- tai viriketoimintaa voisi varmasti olla enemmänkin. Samoin yhteiset tilat voisivat olla viihtyisämmätkin. Kaiken kaikkiaan olen aika tyytyväinen hoitoon. Kriittinen vierailija: Kemmolan kodinomaisuutta ja ympäristöä ikävä "Hoitajille kiitos, että jaksavat nyt kehitetyssä hoitojärjestelmässä olla vielä ihmisiä vanhuksille. Wäinämöinen ja Kantele ovat laitoksia sanan huonossa merkityksessä. Vanhukset ovat massaa, joilta voidaan nyhtää maksuja niin paljon kuin mahdollista. Kodinomaisuudesta ei voi näissä laitoksissa kuin haaveilla. Rakennuksille on Valkeakoskella maata ja ympäristöjä. Nyt rakennettiin sairaalan taakse betonibunkkeri, joka ikkunoista yleisin näkymä on vastakkaisen bunkkerin seinä. Viihtyisyyden puute vaikuttaa ihmisten käytökseen ikävästi ja se näkyy. Hoidettava muuttuu vaikeammaksi eikä epämukava ympäristö tarjoa hoitajille voimia. Rahakaan ei kartu, se kun häviää ongelmien hoitoon."