Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Lumesta ollut riesaa jätekuljetuksille – Muutamille asiakkaille lumityökehotus, kun auto ei ole päässyt kiinteistölle

Runsas lumentulo, liukkaus ja pakkaset ovat aiheuttaneet harmaita hiuksia myös jätehuollossa. Esimerkiksi viime viikon lopulla moni koskilainen kertoi nettikeskustelupalstalla havaintojaan jäteastioiden tyhjennysten viivästymisestä. –Sekajätteen tyhjennykset ovat toimineet tilanteesta huolimatta päivärytmin mukaisesti. Viime viikolla ja tällä viikolla ajot ovat olleet muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta aikataulussa, kertoo palvelupäällikkö Liisa Sivusaari Kiertokapula Oy:stä. Esimerkiksi tämän viikon tiistain tyhjennykset kuitattiin hoidetuksi. Samoin keskiviikkona jäteastioiden tyhjennykset alkoivat heti aamulla, vaikka yöllä oli satanut runsaasti lunta. Haastavista olosuhteista huolimatta jäteautojen kuljettajille ei ole tullut Valkeakoskella paljon ylitöitä. –Urakoitsija paikkaa yleensä lauantaina tyhjennyksiä, jos ajot ovat myöhässä, Sivusaari selvittää. Muutamia lumityökehotuksia Kiinteistön ja väylien ylläpitäjä vastaa siitä, että kuljettaja pääsee vaivatta jäteastialle ja jäteastia toimii, esimerkiksi sen pyörät ovat kunnossa. Kuljetusyrittäjä puolestaan vastaa kaluston toimivuudesta. Lumityöt pitää tehdä hyvin jätekatoksen ja jäteastioiden ympäriltä, samoin astioiden alapuolelta ja kansien päältä. Näin voidaan estää astian mahdollinen jäätyminen maahan, jos sää vaihtelee suojasta pakkaseen. Onko Valkeakoskella ollut paikkoja, joihin jäteautot eivät ole päässeet? –Yksittäisille asiakkaille on lähetetty lumityökehotuksia tai ilmoituksia, että auto ei pääse kiinteistölle lumen tai liukkauden vuoksi. Näistä ei kuitenkaan pidetä kirjaa, eli en osaa sanoa, paljonko niitä on mennyt, Liisa Sivusaari sanoo. Kiertokapula Oy neuvoo, että erityistä huomiota pitää kiinnittää jäteastian kulkuväylän lumitöihin ja hiekoitukseen sekä valaistukseen. Jäteauton koko ja paino asettavat tiestön kunnossapidolle haasteita. Aurauksen on oltava riittävän leveä, jotta kuljettajan ei tarvitse arpoa ojan paikkaa tai tien leveyttä. Myös aurauksesta syntyvien vallien poistaminen on tärkeää. Muoviset jäteastiat kovilla Jäteastiaan ei kannata talvella laittaa märkää jätettä, joka voi jäätyä. Astiaan ei myöskään saisi päästä vettä tai lunta, koska sulaminen ja jäätyminen saa jätepussit tarttumaan astian pohjaan ja tyhjennettäessä jäteastiaan voi jäädä jätettä. Muoviset jäteastiat ovat kovilla pakkasilla, sillä muovi halkeaa huomattavasti helpommin kovalla pakkasella. Maahan jäätyneen astian irrottaminen voimakeinoin saattaa myös rikkoa astian. Kiinteistön omistajan vastuulla on varmistaa, että jätteen noutaja saa työnsä tehtyä. Myös jätekatosten lukot kannattaa huoltaa niin, etteivät ne pääse jäätymään ja jäteastiat jää tyhjentämättä.