Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Varammummot ja -papat kohtaavat jälleen lapsia – Terhokerho aloittaa uudessa paikassa

Viime syksyn ajan tauolla ollut Terhokerho aloittaa tapaamiset uudessa paikassa Seurahuoneenkadulla. SPR:n Valkeakosken osaston vetämän kerhon ensimmäinen kokoontumispäivä on tulevana sunnuntaina. Terhokerhon tarkoituksena on saattaa yhteen eri ikäpolvet. Sen vuoksi kerhossa ovat toimineet lapset, vanhemmat ja ikäihmiset yhdessä. Samalla kaavalla jatketaan myös kevätkaudella. –Terhokerhoon voi tulla oman mummon tai papan kanssa leikkimään, pelaamaan, laulamaan, leipomaan tai askartelemaan. Ne, joilla ei ole omia isovanhempia paikkakunnalla, voivat tutustua varamummoihin ja -pappoihin. Mummot ja papat saavat iloa puuhaillessaan lasten kanssa, kertoo Kristiina Sihvonen SPR:n Valkeakosken osastosta. Terhokerhon vetäjät tietävät, että leikki ja kiireetön yhdessäolo tekevät hyvää kaikenikäisille. Kerho sai alkunsa Suomen Kulttuurirahaston, SPR:n ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton yhteisestä projektista ”Koko Suomi leikkii” keväällä 2015. Pienen tauon jälkeen Terhokerho puhalletaan uudestaan käyntiin Valkeakoskella. Uusi kokoontumispaikka on löytynyt aivan keskustasta, Seurahuoneenkatu 4:ssä toimivan Lähitorin ja Kohtaamispaikan tiloista. Kerho kokoontuu ensimmäisen kerran tulevana sunnuntaina 10.2. kello 14-15.30. Jatkossa kerho kokoontuu kerran kuukaudessa sunnuntai-iltapäivisin. Ensimmäisen kokoontumisen teemana on ystävyys. –Jutellaan ystävistämme, muistellaan leikkejä, joita leikittiin ennen ja joita leikitään nyt. Leivotaan sydänpipareita ja juodaan kahvit ja mehut. Oman ystävänpäiväkortinkin voi askarrella, jos huvittaa, Sihvonen kertoo.