Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Miksi perhepäivähoitajien määrä vähenee Valkeakoskella? Kahden lapsen äiti huolestui: "Aina kun joku jää pois, ketään ei palkata tilalle" – Videolla hoitajan ja lasten arkea

Kenelle laitetaan sukset seuraavaksi? Perhepäivähoitaja Leena Järvinen on polvillaan omakotitalonsa pihamaalla. Ollaan tyypillisellä vanhemmalla omakotialueella Valkeakoskella. Hoitolapsi Iikka Flink on saanut jo sukset jalkaan. Sauvat tukevat pientä miestä. Iikan pikkusisko Tyyne Flink , 2 vuotta, ottaa vuoron. –Muistatteko, että sauvoilla ei sitten yhtään huidota, Järvinen sanoo ja kumartuu seuraavan jalkaparin puoleen. –Ota Leenaa kaulasta kiinni. Järvisen pipo humpsahtaa touhussa melkein silmille. Kädet ovat paljaat, sillä millä muuten saa leveät lasten talvikengät sopimaan lasten suksisiteisiin? Katso videoklipiltä hoitopihan hiihtovalmisteluja. Juttu jatkuu videon jälkeen. Kohta myös pikku Tyyne seisoo suksilla, mutta vielä on jäljellä kaksi, kohta kolmen vanhat Olavi Kopola ja Max Tikkanen . Hoitolapset ovat siis pieniä ja pihalla on menossa ensimmäinen yhteinen hiihtokerta. Nyt riittää, että totutellaan pihassa hiihtovälineisiin. Hiihdosta itsekin pitävä hoitaja haaveilee jo, että kun lapset tästä kasvavat, päästään vielä joskus yhdessä tekemään myös ihan oikea hiihtolenkki. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. –Viime viikon torstaina olimme luistelemassa. Matka kesti puoli tuntia, puoli tuntia pistettiin luistimia ja jäällä oltiin minuutti, Leena Järvinen kertoo. Tuntumaa talviurheilulajeihin otetaan siis varovasti. Perheeltä työ vaatii sopeutumista Työstään pitävä Leena Järvinen on toiminut perhepäivähoitajana 31 vuotta. Kunnallisten perhepäivähoitajien lukumäärä on vähentynyt paljon, mikä on Järvisestä harmillista. –Olen jo monta vuotta toivonut itselleni lisää työkavereita. Minusta koti on hyvä työpaikka aikuiselle ja hyvä hoitopaikka lapsille. Toki hoitajan perhe on joutunut sopeutumaan äidin työrytmiin. Teinejä piti kehottaa käymään suihkussa jo illalla, sillä lasten vanhemmat tulisivat aamulla eikä silloin voisi kekkuloida suihkunmärkänä. Järvisen omat lapset ovat ehtineet jo aikuisiksi ja lähteneet omilleen. –Olen joskus kysynyt, oliko lapsena mukavaa, kun kotona oli aina kavereita vai harmittiko joskus. Silloin poikani sanoi, että suurin harmi oli teini-iässä se, että olit, äiti, aina kotona! Enää kourallinen jäljellä Kahden lapsen äiti Jaana Vuorinen toivoisi, että perhepäivähoitoa olisi Valkeakoskella tarjolla nykyistä enemmän. –Aina kun joku jää pois, ketään ei palkata tilalle. Kunnallisia perhepäivähoitajia on enää kourallinen jäljellä. Olen kuullut, että aikanaan heitä oli 17. Vuorisen molemmat lapset ovat olleet perhepäivähoidossa. Vanhempi lapsi oli vajaan vuoden perhepäivähoidossa yksivuotiaana. Parivuotiaana hän oli äidin kanssa kotona, kun tuli uusi vauva. Kun nuorempi ehti 1,5-vuotiaaksi, molemmat pääsivät samaan perhepäivähoitopaikkaan. Nyt esikoinen käy jo ensimmäistä luokkaa. Kun nuoremman hoitaja jäi yllättäen pois, ei tilalle ollutkaan tarjolla ketään. Päiväkoti ei ollut perheelle vapaaehtoinen valinta. Jaana Vuorinen arvostaa kodinomaisuutta ja erittäin pieniä ryhmiä. –Sairastelua on perhepäivähoidossa vähän. Siellä on myös aikaa ottaa jokainen lapsi huomioon, hän sanoo. –Metelin tasokin on alhainen isompaan ryhmään verrattuna. Perhepäivähoitoon pitäisi panostaa yhtä lailla kuin päiväkoteihin. Vuorisilla on hyvä kokemus yksilöllisestä, kodinomaisesta hoidosta myös omasta lapsuudesta. –Itse olen ollut yksityisellä hoidossa ja mieheni äiti on ollut kotona, kunnes lapset ovat menneet kouluun. Samalla hän toimi perhepäivähoitajana hoitaen muiden lapsia. Hakemuksia tulee vähemmän kuin päiväkoteihin Varhaiskasvatuspäällikkö Tuija Portell kertoo, että kaupungilla on kuusi perhepäivähoitajaa ja 24 lasta perhepäivähoidossa. –Kaikki perhepäivähoitopaikat ovat täynnä. Hakijoita perhepäivähoitoon on yksi lapsi. Perhepäivähoitoon tulee vähemmän hakemuksia kuin päiväkoteihin, vaikka perhepäivähoitoa käyttäviltä palaute on yleensä hyvää. Kun yksi perhepäivähoitaja jäi vuoden alusta pois, paikka laitettiin auki, mutta yhtään hakemusta ei saatu. Kaupunki edellyttää vakituisilta hoitajilta perhepäivähoitajan ammattitutkintoa. Varhaiskasvatuspäällikkö Tuija Portell ja perhepäivähoidosta vastaava päiväkodinjohtaja Hannele Lehtonen vakuuttavat, että Valkeakoskella ei ole tehty linjausta perhepäivähoidon lopettamisesta. –Tällä hetkellä työssä olevat hoitajat jatkavat siihen asti, kunnes eläköityvät tai jäävät pois jostakin muusta syystä. Kunkin poisjäävän kohdalla arvioidaan tilanne erikseen. Edellisen poisjääneen tilalle ei palkattu uutta, mutta vuodenvaihteessa poisjääneen tilalle haettiin uutta perhepäivähoitajaa. Edit: Juttuun lisätty video ja väliotsikoita 1.2. kello 10.22. "Sairastelua on perhepäivähoidossa vähän. Siellä on myös aikaa ottaa jokainen lapsi huomioon." Jaana Vuorinen