Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Korkeakankaan rinteellä hyvä kauden alku – Osa laskijoista haluaisi adressin rinteen säilyttämisen puolesta: "He todella toivovat, että tätä liikuntapaikkaa ei hylätä"

Keskiviikkona kahden jälkeen iltapäivällä ei ole vielä ketään rinteessä. Koululaisia alkaa kuitenkin tulla mäkeen laskemaan hienossa kahden kolmen asteen pakkaskelissä. Lippukassahoitaja Minna Hänninen oli töissä viikonloppuna ja istuu vartiopaikallaan nytkin. –Tuntui siltä, että aikuisia olisi ollut enemmän kuin viime talvena yhteensä. Kausikortteja on nyt myyty jo 130. Hänninen on riemuissaan, mutta katselee rinteeseen myös haikein mielin. Nyt on menossa rinteessä kaupunginvaltuutettujen mukaan viimeinen talvi – ellei toisin päätetä. –Lähes kaikki sanoivat viikonloppuna, että ei ne voi tätä lopettaa. He todella toivovat, että tätä liikuntapaikkaa ei hylätä. Jotkut puhuivat jo adressista, jos muu ei auta, Hänninen naurahtaa. Ski Cafen yrittäjä Marie Wallenius on kahvilan lisäksi pitänyt suksivuokraamoa Korkeakankaalla. –Viikonloppuna väkeä riitti hienosti. Normaalit kahvilatarjonnat pidän niin kuin ennenkin. Valkeakosken Rinnelaskijat järjestää kolmena viikonloppuna kolmen päivän kurssit rinteessä sekä suksijoille että lautailijoille. Kursseja on kahden viikon välein. –Kouluikäisistä lähtien aikuisetkin pääsevät. mukaan. Ensi viikonlopun kurssi on jo lähes täynnä, Hänninen ilmoittaa. Hänninen kannattaa rinteen pitämistä auki vastedeskin. –Täällä käy paljon 10–12-vuotiaita. Kukaan ei samalla raplaa tietokonetta. Mieti sitä. Lapset saavat raitista ilmaa, hyvää liikuntaa ja oppivat sosiaalista kanssakäymistä. Samassa alkaa saapuu ilonpitäjiä myös rinteen reunalle pulkkamäkeen. –Porukkaa käy Sappeessa, mutta matkojen kanssa siihen menee illasta kauan aikaa. Korkikselle on kaikkialta kaupungista helppo ja lyhyt matka tulla ja käyttää pari tuntia lasketteluun. Tähän voi myös jättää lapset ja käydä itse vaikkapa hiihtämässä sillä aikaa, Hänninen juttelee. Ylhäällä rinteessä juuri tehtyyn uuteen parkkiin ottavat tuntumaa Väinö Mattila ja Antti Keso . Korkiksella he käyvät yhden pari kertaa viikossa. Parkin alarinteeseen on vielä tekeillä pari vauhdikasta hyppyriä. –Arvosanaksi voi antaa 4 kautta 5, pojat tuumivat. –Mukavinta ovat hyppyrit, Antti sanoo. –Onhan se hienoa lasketella alas ja katsella maisemia, Väinö jatkaa. Väinö on myös kuullut, että rinne suljettaisiin tämän talven jälkeen. –Vähän huono juttu. Rinteelle tulevat koulun jälkeen Lasse Virtanen ja Pasi Nikkanen . –Mä en ole vielä reilannut sitten viime talven, Lasse heittää, kun jalka lipsahtaa muoviputken päältä ensi laskemalta. Toinen lasku menee jo paremmin. –Olen täällä en kertaa tänä talvena. Pitää kai ryhtyä harjoittelemaan. Pasi on käynyt Korkiksella joka päivä, avauspäivästä eli lauantaista lähtien. –En oikein muuta teekään. En osaa kuvailla, mikä tässä niin viehättää. Laskettelu vain on niin hauskaa, ja aika moni kaveri on tässä harrastuksessa mukana, Pasi kertoo. –Parasta on, kun pääsee hyppyreihin, Lasse sanoo. Seuraan liittyy Rasmus Haataja , 11. –Muuten on hyvä paikka, mutta kakkosrinnettä ei ole vielä avattu. Siinä olisi hyvä kumpu, johon saa hienoja hyppyreitä ja reilejä, Rasmus tietää parin vuoden takaa. Rinnelaskijoiden puheenjohtaja ja liikunnanopettaja Antti Selkee on merkannut rinteen toiselle reunalle pujotteluradan. Hän tulee tekemään tehoharjoituksen, kymmenen laskua puoleen tuntiin ja verryttelyä päälle. Mitä sanot meidän rinteestä? –Se on hyvässä kunnossa niin kuin aina, kun sen tekemiseen on käytetty aikaa. Meille rinne valmistui viimeisenä Suomessa, Maarianhaminakin ehti ensin. Selkee ottaa esille 90-luvulla tehdyt päätökset. –Täällä käytetään vesijohtovettä, mikä on hölmöyttä. Jos olisi hoidettu putki Mallasvedestä, saataisiin painaa vettä ilman, että vesilaitoksen kaverit kyttäisivät, ettei eteläpään vesiä sotketa, kun kaikki putkistoissa oleva skeida lähtisi liikkeelle. Kyllä vettä varmasti tulisi, jos painettaisiin, mutta sitten taas Yrjölän asukkaat ottaisivat yhteyttä vesijohtoveden ongelmista, Selkee muistuttaa. –Ei putki vieläkään olisi myöhäistä. Pääsisimme laskettelemaan samaan aikaan kuin naapuritkin. Korkeakankaalle myytiin nopeasti 130 kausikorttia ale-hintaan. –Kauppa käy, kun laatu ja hinta ovat kohdallaan. Ei tämän tajutakseen tarvitse olla merkonomiopistoakaan käytynä, Rinnelaskijoiden mies näkee. Kausikortti laskettiin 58 euroon. –Minä laskisin sen kaikille 50 euroon. Silloin olisi käyttäjiä. Korkeakangas on parempi kuin Sappee. Profiili on sama. Rata on meillä lyhyt, mutta ei tarvitse jonottaa. Keskustasta ajan tänne 10 minuutissa, kun Sappeeseen menisi 45 minuuttia. Olen laskenut jo yli tunnin Korkeakankaalla siinä vaiheessa, kun aloittaisin vasta jonottaa Sappeessa, Selkee vertailee. Selkee teki tehotreenin juniorien polvikeppiradalla. –Tämä on hyvä alkukaudesta näin vanhalle miehelle, ikämiesten SM-hopeamitalisti naurahtaa. Kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Antti Selkee (kd) otti kantaa Korkeakankaan rinteen lopettamiseen. –Asiahan oli ensin esillä hallituksen budjettiseminaarissa hotelli Waltikassa. Sovimme, että rinne on kytköksissä veroäyrin korottamiseen. Ei ollut tarvetta korottaa äyriä, kun löytyy säästökohteita. Korkis oli yksi niistä. Olimme yksimielisiä, olin päätöksen perässä, Selkee myöntää. –Sitten eräs suuri puolue kavereidensa kanssa Valkeakoskella esittikin päätösten jälkeen, että nostetaan veroäyriä. Se meni äänestyksellä 6–5. Siis suljetaan paikat ja silti nostetaan veroäyriä. Se oli täysi puhallus. Selkee uskoo, että Korkeakankaan kohtalo ei ole vieläkään loppuun asti käsitelty. –Tämänvuotinen käyttö ja tarve osoittavat, että asia täytyy käsitellä uudestaan. Rinnehän sai jo jatkovuodenkin. Jos tehdään huono päätös, täytyy olla mahdollisuus myös korjata se, Selkee sanoo. –Korkeakangas on lähiliikuntapaikka kaupungin alueella. Se puolustaa paikkaansa tällaisenakin. Korkeakangas tarjoaa liikuntamahdollisuuksia lapsiperheille. Täällä käy kauden aikana 500–1000 eri kävijää, hän laskee. Selkee ei torju uutta jalkapallohallia, mutta huomauttaa, että sitä odotellessa Saharan kentän lämmittämiseen laitetaan satoja tuhansia. –Kaupungin säästötalkoissa meni niin kuin lapsi pesuveden mukana. Toivottavasti seuraavissa vaaleissa tulee korjausliike. Selkee pitää Korkeakankaan rinnettä erinomaisena alkeitten opetteluun. –Täällä ei ole yhtään vaikeaa kohtaa. Jokainen lapsi pääsee ylhäältä asti alas – jo ensimmäisellä kerralla, jos tällä on opettaja tukena, Antti Selkee katsoo. Videoklipissä pojat hyppivät ja reilaavat rinteessä : "He todella toivovat,…että tätä liikuntapaikkaa ei hylätä. Jotkut puhuivat jo adressista."