Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

"Tekninen näyttö on aika hyvä ja rikospaikka kertoo aika paljon", sanoo Valkeakosken kaksoissurman tutkinnanjohtaja – Epäiltyjä ei aamuun mennessä vielä kuultu

Lauantain vastaisena yönä Valkeakoskella paljastuneen kaksoissurman tutkinta eteni kahden tamperelaismiehen kiinniottoon lauantaina iltapäivällä. Poliisi tiedotti kiinnitotosta lauantai-iltana. Sunnuntai-aamuna kello 8 rikosylikomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisista vastasi Aamulehden toimituksen kysymyksiin näin. Valkeakosken Sanomat ja Aamulehti kuuluvat samaan konserniin. Päästiinkö epäiltyjä lauantaina kuulemaan? –Ei ole päästy kuulemaan. He nukkuvat vielä. Mitä tiedetään tapahtumisen kulusta ennen uhrien löytymistä? –Ei vielä paljoakaan, ennen kuin poikia (epäiltyjä) päästään kuulemaan. Tunsivatko epäillyt uhrit? –Meidän näkemyksen mukaan heidän täytyi tuntea, kun he tulevat samaan aikaan taloon. He ovat siis menneet yhtä aikaa asuntoon? –Se on meidän käsityksemme tällä hetkellä. Mutta se on vain poliisin käsitys, eikä se riitä. Onko motiivista mitään käsitystä tässä vaiheessa? –Ei yöllä ole tapahtunut mitään. Voitko avata tekotapaa? –En. Kiinnioton on kerrottu tapahtuneen Akaassa. Voitko tarkentaa, mistä kaksikko otettiin kiinni? –En voi tarkentaa. Epäilettekö te, että epäillyt yrittivät polttaa asunnon? –Meillä on monia epäilyjä, mutta eivät ne riitä. Onko epäillyillä aiempaa rikostaustaa? –Siihen en osaa sanoa. Todennäköisesti on. Miksi tätä tutkitaan kahtena murhana eikä tappona? –Murhan kriteerit ovat ne, että se on suunnitelmallista, tekotapaan liittyvää tai virkamies kohteena. Virkamies ei ole nyt kohteena. Kumpi muista kriteereistä sitten? –Voi olla molemmat tai ei kumpikaan. Katsotaan, kun kuulustellaan. Kuinka poikkeuksellinen teko tällainen kaksoismurha on? –Ei tämä jokapäiväistä Suomessakaan ole, mutta kyllä näitä tapahtuu. Miten tutkinta nyt etenee? –Tekninen näyttö on aika hyvä, rikospaikka kertoo aika paljon. Mutta miten taktiselta puolelta lähtee vetämään, sitä ei voi ennustaa. Mitä rikospaikka kertoo? –Sitä en voi tässä avata.