Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Korkiksen laskettelurinne avataan entistä ehompana – "Tämä on ekstra-paljon parempi", totesi koelaskija

Korkeakankaan kakkosrinteen ja muiden temppupaikkojen osalta ratkaisut tehdään erikseen. Kakkosrinne saatetaan myös kunnostaa, sillä kaupunginvaltuuston päätöksellä nyt olisi menossa viimeinen kausi tällä rinteellä. Päärinteen kauden avauspäivä on lauantaina kello 10–18. Korkeakankaan uudistuneesta parkista vastasi Suomen hiihtokeskusyhdistys ja sen konsultti Jussi Räsänen viime torstaina. Valkeakosken kaupunki on tämän yhdistyksen jäsen, joten parkin ideointi ja tekeminen oli kaupungille ilmaista. –Hiihtokeskusyhdistyksellä on meneillään Parkit kuntoon -hanke, jossa on mukana yhdeksän lähikeskusta. Jokaisessa niistä käymme auttamassa ja kouluttamassa henkilökuntaa, tekemään parempia olosuhteita laskijoille, Jussi Räsänen kertoo. Uudenlaiseen ideointiin lähdettiin Räsänen mukaan sen takia, että lapset haluavat sopivaa haastetta laskemiseen. Parkki on suunnattu lähinnä 6–12-vuotiaiden ja vieläkin nuorempien lasten opetteluun ja harrastamiseen laskettelurinteessä. –Korkeakankaalle teimme monta pientä hyppyrikumpua ja muoviputkista reilejä, joita pitkin pystyy laskemaan. Nämä ovat helppoja lapsille. Ensimmäinen hyppyri on sellainen, että siitä ei edes tarvitse hypätä. Muut kolme hyppyriä ovat sellaisia, että ne hyppäävät, jotka uskaltavat. –Jos ei, niin niistä voi laskea yli. Hyppyreistä pääsee tekemään korkeintaan kolmen metrin pituisia hyppyjä, Räsänen kuvailee. Reilejä rinteeseen tuli kaksi peräkkäin. Räsäsen mukaan rinteessä voi toki tehdä edelleen kaikenlaisia temppuja. –Kokeilin laskea rinnettä alas itsekin. Paikat toimivat varmasti niin kuin on tarkoitettukin. Parkissa on kaksi päälinjaa: hyppyri- ja reililinja. Nyt kun parkissa on hyppyreistä ja reileistä hyvät mallit, laskettelukeskus voi Räsäsen mukaan muokata käyttäjien tarpeiden mukaan. –Toivottavasti parkki pysyy hyvin huollettuna. Se on tärkeää, ettei rinne mene montuille, vaan ne ajetaan koneilla kuntoon oikealla tavalla. Niistä voisi muuten tulla vaikeita ja vaarallisiakin. Korkeakangas on Jussi Räsäsen mukaan hyvä lähikeskus. –Tällaisia on Suomessa montakin. Korkeakankaan rinne on kuulemma auki viimeistä talveaan. Kannattaa pitää vielä yllä toivetta, että rinteestä tulee suosittu, sinne saataisiin paljon laskijoita tulevillekin vuosille, ja päätöstä harkittaisiin uudestaan, Räsänen suosittelee. Parkkia muokatessa nuorena koelaskijana toimi Lenni Hänninen . –Tämä on ekstra-paljon parempi kuin viime vuonna, Lenni huudahti Räsäselle. Mitä toivomuksia parkin talvesta on virinnyt, kaupungin liikuntatoimenjohtaja Timo Kukkonen ? –Toivottavasti saataisiin paljon väkeä, kunnon pöhinä päälle ja parkille hyvä vastaanotto. Uusi parkkihan on asia, joka sovittiin vajaa vuosi sitten hiihtokeskusyhdistyksen kanssa, jo ennen päätöksiä lopettaa toiminta. Korkeakankaalle on myyty jo 50 kausikorttia ennakkoon. –Toivon, että nyt kun on ekstra-edulliset kausikortit ja ammattimaisesti tehty parkki, kaikille jäisi tästä kaudesta hyvä maku suuhun. Täytyy tietysti toivoa myös mukavia pakkaskelejä, Kukkonen sanoo. Mitään erikoista ohjelmaa avauspäivälle ei ole. –Koululaisten hiihtolomaviikolle tulee suksille ja laudoille neljän päivän kurssit. Jonkinlaisia tapahtumia matkan varrelle saataneen parikin kertaa. Koululaisryhmille parkkia on tarjottu niin, että Liikkuva koulu -hanke kustantaa puolet laskettelulipuista. –Meillä on vielä hiukan vaativammat ja kuuluisat reili, pressi ja kinkkijööti varastossa. Jos saamme kakkosrinteen avattua, siellä voisi olla paikka niille, Timo Kukkonen pohtii. . Katso video Korkeakankaalta : 2 valaistua rinnettä: korkeusero 62 m, maksimipituus 330 m. Ankkurihissi (1997) ja kapulahissi (1967/85): kapasiteetti 1 500 hlö/h. Lumetusjärjestelmä (1994): vesijohtovesi / jäähdytystorni (2004). Lähtölava (2003), hyppyrit, reili, pressi ja kinkkijööti (2012). Pulkkamäki. Rinnekahvila (1967/2001). Grillikatos (1999). Aukioloajat (pakkasraja - 20°C): tiistai, keskiviikko, torstai ja perjantai kello 14–20. Lauantai, sunnuntai ja määrätyt arkipyhät kello 10–18. Maanantaina suljettu, poikkeuksena on koululaisten loma-aika.