Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Valkeakoskelaisen yrittäjäkaksikon piti aluksi työllistää vain itsensä, mutta vuodessa he rakensivat firmastaan menestyksen – "Pitkää päivää on tehty ja kynsisoppaa syöty"

Kiinteistönhoitoyritys Valkeakosken Talonpojat on yksi niistä yrityksistä, joka aloitti toimintansa viime vuoden vaihteessa. Valkeakosken Sanomat haastatteli yrityksen perustajia Ville Härköstä ja Juuso Kaiskoa täsmälleen vuosi sitten, kun yritys oli vastikään perustettu. Silloin he kertoivat, että yrittäjyys on heille uutta, mutta tukena olivat hyvä kirjanpitäjä ja vahvat taustajoukot. Nyt kaksikko katsoo kulunutta vuotta hyvillä mielin. Toimitusjohtaja Härkönen kertoo, että oma yritys on tarjonnut heille enemmän kuin he osasivat kuvitellakaan. –Meillä on ollut itse asiassa ihan käsittämätön nousu. Olemme joutuneet vähän rajoittamaankin toimintaa, jotta emme kasvaisi liian äkkiä. Ylitimme kahden vuoden tavoitteemme jo puolessa vuodessa kolminkertaisesti. Alun perin Härkösen ja Kaiskon tavoitteena oli työllistää itsensä, mutta vuodessa he ovat onnistuneet palkkaamaan työntekijöitä. Lue lisää: Edes pinkit siivoushanskat eivät pelota – Talonpojat on kahden nuoren toteutunut haave Paikallisuus on menestyksen salaisuus Härkönen uskoo, että menestyksen takana on vahva paikallisuus. Tuoreet yrittäjät ovat saaneet huomata, että yhteistyössä on voimaa. –Käytämme lähestulkoon ainoastaan paikallisia yhteistyökumppaneita ja alihankkijoita, jotka ovat vaikuttaneet kaupungissa jo useita vuosia. Hyödynnämme heidän palveluitaan ja toisinpäin. Pystymme siis työllistämään toinen toisiamme. Härkösen mukaan vahva tukiverkko on ollut heille tärkeä. Sen ovat muodostaneet paitsi muut yrittäjät, myös palvelut, kuten Ensimetri. –Olemme saaneet apua joka juttuun. Ensimetristä Talonpojat haki neuvoa, kun edessä oli henkilöstön palkkaus. –Siinä iski vähän paniikki, koska palkkaus oli meille ihan outoa. Emme ymmärtäneet siitä mitään. Ensimetristä saimme hyvät avut, minkä jälkeen uskalsimme lähteä palkkaamaan ihmisiä. Positiivisella asenteella eteenpäin Yhteistyö ja valoisa asenne ovat Härköselle ja Kaiskolle tärkeitä asioita. –Mieluummin autetaan toisia kuin puhutaan pahaa selän takana. Toivon, että saman alan yrittäjät pystyvät pitämään yllä hyvää henkeä ja positiivista asennetta. Ei ole mukavaa tulla töihin hampaat irvessä, Härkönen sanoo. Pelkkää ruusuilla tanssimista yrittäjyys ei silti ole ollut. –Pitkää päivää joutuu tekemään. Alussa söimme kynsisoppaa – ja syömme edelleenkin välillä. Yrittäjän pitää olla rohkea ja vähän hullukin, mutta jos on uskoa itseen, niin onnistuu. Härkönen kehottaa yrittäjäksi haaveilevia kokeilemaan alkuun esimerkiksi kevytyrittäjyyttä. –Jos on alansa ammattilainen, voi aloittaa vaikka alihankkijana ja lähteä siitä rakentamaan suhteita. Sitä kannattaa ehdottomasti kokeilla.