Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Maksutonta ehkäisyä ei näillä näkymin laajenneta Valkeakoskella

Valkeakoskelaisten nuorten maksutonta ehkäisyä ei lähdetä näillä näkymin laajentamaan. Kaupunginhallitus käsittelee aihetta koskevaa aloitetta maanantaina. Esityksenä on, että Markku Alangon (koko) aloite ei aiheuta jatkotoimenpiteitä. Alanko ehdotti viime kesäkuussa, että Valkeakosken tulisi tarjota maksuton ehkäisy kaikille alle 20-vuotiaille. Maksutonta ehkäisyä puitiin syksyn aikana niin sosiaali- ja terveyslautakunnassa kuin nuorisovaltuustossa. Lautakunta päätti, ettei maksutonta ehkäisyä laajenneta. Lautakunta perusteli päätöstään sillä, että maksutonta ehkäisyä annetaan jonkin verran jo nyt. Valkeakoskella nuorten raskauden keskeytysluvut ovat edelleen maltilliset. Koska abortteja tehdään niin vähän, maksuttomasta ehkäisystä ei syntyisi kustannussäästöä. Nuorisovaltuustolta pyydettiin lausuntoa, joka oli myötämielinen aloitteelle. Tästä huolimatta päätettiin, että kokeiluun ei nyt ryhdytä. Sen sijaan Valkeakoski seuraa maksutonta ehkäisyä myöntävien muiden kuntien kokemuksia. Asiaa arvioidaan uudelleen vuoden 2020 talousarvion laadinnan yhteydessä.