Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Hirvivaarasta varoitetaan syystä, ota merkki vakavasti – Autoilijan oma tarkkaavaisuus on keskeistä peurakolareiden torjunnassa

Suomen valkohäntäpeurojen määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa, ja kasvu jatkuu. Kun peurat laitetaan Suomen kartalle, Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan lounais- ja eteläosien kohdalla on melkoinen tihentymä. Kannan suuruus on suoraan suhteessa peuraonnettomuuksien kanssa. Mitä enemmän peuroja, sitä enemmän peurakolareita. Pirkanmaan ely-keskuksen mukaan peuraonnettomuuksia hillitään uusilla riista-aidoilla ja uudistuneella metsästyslainsäädännöllä. Destian tilastojen mukaan Pirkanmaalla tapahtuu eniten peurakolareita aamulla puoli kahdeksan ja puoli yhdeksän välillä. Illalla viiden jälkeen onnettomuusmäärät ovat myös korkealla. Pahat paikat Valkeakosken tienoilla ovat tiedossa. Tällaisia ovat vanha kolmostie Saarioisilta Tampereelle päin sekä Valkeakoskelta Toijalaan menevä tie Kärjenniemen ja Metsäkansan kohdilla. Samoin tie 130 Uittamolta moottoritielle päin ja tie 303 Uittamolta Toijalaan päin ovat alttiita kolareille. Autoilijan oma tarkkaavaisuus on keskeisellä sijalla peuraonnettomuuksien torjunnassa. Hirvivaroitusmerkit ovat todennäköisillä vaaranpaikoilla ihan syystä. Kaasujalan keventäminen kannattaa, sillä ajovauhdilla on keskeinen merkitys siihen, mitä autoille ja ennen kaikkea henkilöille törmäyksessä tapahtuu. Liikenneturvan mukaan ajonopeuden lasku antaa lisäaikaa reagoida äkillisiin tilanteisiin ja lieventää myös vammoja mahdollisen törmäyksen sattuessa.