Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

WFT sarjan kolmantena joulutauolle – Viimeksi kaatui Ylöjärven Ilves Valkeakoskella

Tampereen futsalkakkosen puoliväli on saavutettu ja joukkueet ovat siirtyneet joulutauolle. Yhdeksän pelatun ottelun jälkeen WFT on hyvissä asemissa sarjakolmosena ja neljäntenä oleviin Ilves-Kissoihin matkaa on viisi pistettä. Koskilaisten viimeinen ottelu ennen taukoa pelattiin kotihallissa 15. joulukuuta Ylöjärven Ilvestä vastaan. Vaikka vieraat olivatkin pitkään niskan päällä ja johtivat ottelua vielä toisella jaksolla 2–4, niin kotijoukkue onnistui nousemaan makeaan 6–4-voittoon. Voiton takuumiehenä toimi kolme maalia iskenyt Ville Kauppinen . Viime kaudella WFT:n miesten futsalpaidassa debytoinut Kauppinen on ottanut lajissa isoja harppauksia eteenpäin ja onkin tällä hetkellä WFT:n pistetilaston ykkönen sekä futsalkakkosen pörssikakkonen. –Paljon olen kehittynyt viime kaudesta pelillisissä asioissa ja sitä kautta löytänyt hyvää kemiaa pelikavereiden kanssa. Joka pelissä annan myös kaikkeni kentällä, vaikkei kuntopuoli entisellä maalivahdilla olekaan ollut se paras mahdollinen. Kauppinen on tosiaan aiemmin pelannut maalivahtina, niin futsalissa kuin jalkapallossakin, mutta siirtyminen kentälle on mennyt paremmin kuin hyvin. –Juniorivuosina pelasin ainoastaan parissa satunnaisessa futsalottelussa kentällä, mutta tämä on nyt alusta alkaen tuntunut siltä kuin olisin enemmänkin pelannut. Kivaa on ollut! –Viime vuodet urheilun parissa ovat kasvattaneet vahvan luonteen. Olen toisaalta erittäin kriittinen itselleni, mutta osaan myös nauttia silloin, kun menee hyvin. –Tänä vuonna joukkueella on ollut parempaa sitoutumista heti alkukaudesta alkaen ja tätä myöden ollaan harjoituksissa saatu kenttien peli toimimaan, Kauppinen päättää ja toivottaa kaikki kannustamaan kevätkaudellakin, kun peli kerran mallikkaasti kulkee. WFT:n joulutauko päättyy varsin nopeasti vuoden vaihteen jälkeen, kun heti lauantaina 5. tammikuuta Valkeakosken liikuntahalliin saapuu Comeback FS. Ottelu alkaa kello 12.30.