Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Mad Maxin hankalat vierasmatsit jatkuivat Tampereella – Alex ei tulistunut: "Tappiosta huolimatta olen ylpeä porukan panoksesta"

Mad Maxin vaikeat vierasmatsit saivat jatkoa Tampereella Ilveksen vieraana. Ilvekselle kotivoitto lukemin 4-2 (1-1). Koiralauma ei onnistunut pelin hallinnasta huolimatta viimeistelemään riittävällä tehokkuudella ja Ilves karkasi toisen jakson puolivälin kahdella nopealla maalilla lopulta tavoittamattomaan johtoon. Ottelun alku oli tunnustelevaa pelaamista kummaltakin porukalta ja peliä rakenneltiin riskejä vältellen. Vierailijoille avautui pari puolittaista vastaiskun poikasta, mutta blokattuja laukauksia parempia paikkoja ei alussa nähty. Ottelun avausmaali syntyi hieman yllättäen, kun Mäxien prässi petti juuri sen verran, että Ilveksen Jussi Nummela pääsi harhauttamaan itsensä puolustuksen selustaan ja sijoitti takakulmaan ja pelin lukemiin 1-0. Avausmaalin jälkeen peli pyöri enimmäkseen Ilves-päädyssä, mutta kotijoukkueen tiivis ja nöyrä puolustus ei tarjonnut montaakaan maukasta maalipaikkaa oransseissa esiintyneelle Mad Max -ryhmälle. Avausjakson viimeisellä minuutilla Mad Maxille avautui hienon avauskuvion jälkeen ylivoimahyökkäys, mutta Alex ja Matti Jussila eivät onnistuneet avaamaan joukkueensa maalitiliä. Maalitili aukesi kuitenkin heti seuraavalla yrityksellä, kun Mikko Matinaron syöttö vapautti Justus Kunnaksen laidalta läpi ja tämä sijoitti etukulmaan ja taukoluvuiksi 1-1. Toinen jakso käynnistyi hyvällä Mad Max-painostuksella ja paikkoja oli vaikka pariinkin maaliin, mutta lukemat tulostaululla eivät muuttuneet. Ilveksen naftaliinista kaivama ja Mäxeissäkin muutama kausi sitten pelannut veskari Antti Härkönen otti muutaman hyvän torjunnan ja tolpat hoitivat loput. Toisen puoliskon edetessä Ilveskin pääsi taas paremmin peliin mukaan. Ilveksen vei johtoon hallitun harhautuksen jälkeen Rafael Giorgio päästyään vastakkain Mäxien maalilla pelanneen Jan Holmin kanssa. Mad Maxin onnistui kolistella maalipuita heti Ilveksen johto-osuman jälkeen, mutta niin vain toisessa päädyssä Ilves onnistui Tomi Lahtisen toimesta viimeistelemään pallonriiston jälkeen 3-1 osuman. Mad Max otti heti lentävän maalivahdin käyttöön ja alkoi hakea kavennusta isommalla riskillä. Pian koskilaiset onnistuivatkin, kun Mikko Matinaro laukoi komeasti pienestä kulmasta ylänurkkaan. Pelikellossa oli vielä hyvin aikaan jäljellä, joten tasoitus näytti enemmän kuin todennäköiseltä. Mäxit onnistuivat luomaan muutaman paikan, mutta kaiken kaikkiaan Ilveksen neliö onnistui pitämään hyökkäyskuviot aisoissa ja laukaukset lähtivät melko kaukaa. Viimeisellä minuutilla pallo kävi Alexin laukauksen jälkeen maaliviivalla pomppimassa molemmissa tolpissa ja Mikko Matinaron rinnassakin, mutta viivan yli pallo ei vahingossakaan eksynyt. Ilves pääsi lopussa kuittaamaan Lassi Lintulan toimesta tyhjään Mad Max-maaliin ja matsi oli taputeltu. Pallonhallinta ei riittänyt –Tappiosta huolimatta olen ylpeä koko porukan panoksesta. Meidän taktiikkana oli prässätä korkealta ja mielestäni onnistuimme hyydyttämään Ilveksen pelinrakentelun ja ottamaan hallinnan meille. Vastaavasti meillä oli sitten vaikeuksia hyödyntää pallonhallintaa, Maxin pelaajavalmentaja Alejandro Alex Peris Mora sanoi. –Ei saatu riittävän hyvää liikettä aikaiseksi osin Ilveksen hyvän puolustuksen ja osin meidän väsymyksen johdosta. Muutaman loukkaantumisen johdosta pelasimme kapealla kokoonpanolla jo Leijona-ottelun ja se kyllä näkyi tässäkin matsissa meidän otteissa. –Meillä oli enemmän paikkoja, mutta Ilves oli tehokkaampi ja onnistui nappaamaan voiton tasaisesta matsista. Pettynyttä porukkaa oli koppi täynnä matsin jälkeen, koska tuntui, että oltaisiin ansaittu enemmän. –Tästä noustaan taas seuraavaa matsia kohti. Vähän huilia ja hyvää treeniä ja toivotaan, että saadaan sairastuvaltakin ukkoja takaisin riviin tulevalla viikolla, mietiskeli Alex matsin jälkeen. Ilves FS – Mad Max 4-2 (1-1): 9:37 Jussi Nummela (Tomi Lahtinen) 1-0, 19:20 Justus Kunnas (Mikko Matinaro) 1-1, 29:43 Rafael Giorgio (Lassi Lintula) 2-1, 31:01 Tomi Lahtinen 3-1, 33:18 Mikko Matinaro (Justus Kunnas) 3-2, 39:33 Lassi Lintula (Antti Härkönen) 4-2.