Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Juuso Toikkanen mietti sairaalassa: "Mistäs hemmetistä mä nyt kirjoitan, kun en voi enää kirjoittaa päihteistä" – Vastaus löytyi nopeasti

Addikti ei täyty koskaan. Elämä on addiktille jatkuvaa pakkosyöttöä. Syötön katketessa addikti kärsii, sillä addiktit ovat hyvin kärsimättömiä Katkelma on Juuso Toikkasen runosta Addikti , jonka hän poimii yhdeksi tuoreen teoksensa avainteksteistä. Kaupunkia suurempi ego -runokirja ilmestyi lokakuussa. Kirja on kaksiosainen. Ensimmäisen osan, Ego paisuu , runot on kirjoitettu vuonna 2012. Ne ovat täynnä uhoa ja kapinaa, kukkoilua, maailmalle vastaan panemista. –Vuonna 2014 kirjoitetuissa runoissa, Ego murtuu -osassa, on enemmän raadollisen rehellistä tekstiä. Uho on poissa, Toikkanen kuvailee itse. Hän halusi, että lukijat näkevät molemmat puolet. Päihderiippuvuuden, ja sen miten siitä voi selvitä. Juuso Toikkanen on kertonut julkisuudessa avoimesti päihteiden täyttämästä elämästään – ja käynnistään kuoleman rajoilla vuonna 2014 sekä sitä seuranneesta raitistumisesta. Nyt 30-vuotias valkeakoskelainen runoilija julkaisee ensimmäistä kertaa runoja, jotka on kirjoitettu selvänä. –Sairaalassa mietin, että mistä hemmetistä mä nyt kirjoitan. Kun en voi kirjoittaa tästä niin tutuksi tulleesta päihde-elämästä. Sitten aika nopeasti tulivat kaikki värit, ja näin maailman taas kirkkaasti. Alkoi syntyä toivorikasta tekstiä, Toikkanen kertoo. Päihteistä päästyään hän on pystynyt käymään rehellisesti läpi mennyttä elämäänsä. Kuten runossa Lääkkeeksi , jossa hän listaa juomisen syitä: iloihin, suruihin, tasapaksuuteen; vihan velloessa, riemun raikuessa, oudon linnun äänen kaikuessa! Juuso Toikkasen ensimmäinen teos, Viisas pummi , tuli julki tämän vuoden maaliskuussa. Kirjat ovat syntyneet tiheällä aikataululla, sillä kaikki tekstit ovat olleet valmiina. Materiaalia on edelleen julkaisematta. –Olen ajatellut, että tästä tulisi trilogia. Julkaisematta on paljon materiaalia, jonka kohdalla mietin uskaltamista. Runot ovat niin henkilökohtaisia. Kahden kirjan jälkeen uskallus on kasvanut. Toikkanen kertoo esikuvikseen suomalaisista Mellerin ja ulkomaisista Bukowskin . –Olen pyrkinyt ottamaan opiksi Bukowskin iskevän, toteavan tyylin. Toikkasen ensimmäistä teosta on myyty noin 170 kappaletta. Sekä uutta että vanhempaa runokirjaa voi ostaa Valkeakoskella Toikkaselta itseltään, kirjakaupasta, suoraan kustantaja Mediapinnalta tai verkkokirjakaupoista. vaeltaa kansalaisena kansalaisten joukossa nähden ja kuullen hädän, josta raportoi taiteensa kautta. Runoilija näkee hädän on yksi Toikkasen nimeämistä uuden teoksen avainrunoista. Ensi vuonna Toikkanen astuu uudelle tielle, jonka päässä on mahdollisuus auttaa omalta osaltaan muita. –Aloitan kokemusasiantuntijakoulutuksen Tampereella, Toikkanen kertoo. Hän valmistuu loppuvuodesta kokemusasiantuntijaksi, jonka voi tilata oppilaitoksiin puhumaan ja kertomaan omaa tarinaansa. –Pystyn myös työskentelemään lääkärien ja hoitajien tukena. Heillä kun ei ole päihdeongelmasta kokemustietoa, vaan tieto on opittu kirjoista, Toikkanen sanoo. Koulutus ja sen tuomat tehtävät tuntuvat omalta jutulta. –Minulla on annettavaa. Ihmiset voivat saada toivoa. "Sairaalassa mietin, että mistä hemmetistä mä nyt kirjoitan. Sitten aika nopeasti tulivat kaikki värit. Juuso Toikkanen runoilija