Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Maksuttoman talous- ja velkaneuvonnan saa jatkossa oikeusaputoimistosta, joista lähin on Tampereella

Jäävätkö laskut ja velat niiden erääntyessä hoitamatta? Silloin on syytä ottaa nopeasti yhteyttä velkaneuvontaan, ennen kuin tilanne pitkittyy ja kertyy suuria korko- ja perintäkuluja. Valkeakosken kaupunki on tähän mennessä järjestänyt talous- ja velkaneuvontapalvelut valkeakoskelaisten lisäksi myös Akaan, Pälkäneen ja Urjalan asukkaille. Asiakaskäynnille on voinut varata ajan Valkeakoskella sijaitsevaan toimistoon, mutta vuoden vaihteessa järjestely muuttuu. Syynä on lainmuutos, joka siirtää talous- ja velkaneuvonnan oikeusapu- ja edunvalvontapiireille. Niissä vastaavaa palvelua alkavat tuottaa oikeusaputoimistot. Asiakas voi jatkossa kääntyä minkä tahansa oikeusaputoimiston puoleen, sillä uusi laki poistaa talous- ja velkaneuvontapalvelun kotikuntasidonnaisuuden. Jos kuitenkin toimiston julkisella oikeusavustajalla on päämiehenään talous- ja velkaneuvonnan asiakkaan velkoja tai muu vastapuoli, sen oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvoja on esteellinen neuvomaan asiakasta. Silloin asiakas ohjataan toiseen oikeusaputoimistoon. Asiakkaan ei itse tarvitse empiä yhteydenottoa esteellisyyssyistä, sillä esteellisyyden selvittää oikeusaputoimisto. Jos matkustaminen on asiakkaalle hankalaa. talous- ja velkaneuvonnan palveluja on mahdollisuus saada myös videoyhteyden välityksellä etäpalveluna. Länsi- ja Sisä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiiri kertoo tiedotteessaan, että asiakaspalvelu pyritään hoitamaan vuoden vaihteen yli mahdollisimman pienin keskeytyksin. Käytännössä asiakkaille on Valkeakoskella tiedotettu, että aikoja ensi vuodelle voidaan antaa vasta 15. tammikuuta jälkeen. Joulukuussa velkaneuvonta toimii vielä Valkeakoskella. Tähän velkaneuvontaan voi soittaa arkisin maanantaista perjantaihin kello 9–10. Vuoden vaihteessa kaikkien talous- ja velkaneuvojien yhteystiedot muuttuvat. Tampereella toimivan Pirkanmaan oikeusaputoimiston sähköpostiosoite velkaneuvontaan on 1. tammikuuta alkaen pirkanmaa.velkaneuvonta@oikeus.fi. Sähköpostin lisäksi myös puhelinnumero muuttuu. Muiden oikeusaputoimistojen yhteystietoja löytyy oikeus.fi -sivulta. Pirkanmaan toimistoa lähinnä on Kanta-Hämeen oikeusaputoimisto. Valkeakosken velkaneuvonta muistuttaa verkkosivullaan, että jos henkilön asia on loppuun käsitelty talous- ja velkaneuvonnassa ennen vuotta 2019, asiakastiedot eivät siirry oikeusaputoimistoon. Erityisesti velkojen järjestelyä koskevat asiakirjat tulee asiakkaan itse säilyttää. Palvelun järjestäjän muutoksesta huolimatta talous- ja velkaneuvonnan palvelun sisältö ei muutu. Apua saa edelleen esimerkiksi rahankäytön suunnittelussa. Talous- ja velkaneuvojalta saa tukea myös Takuusäätiön takaushakemuksen ja tuomioistuimelle tehtävän velkajärjestelyhakemuksen laadintaan.