Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mika Siren tervehtii ilolla Tampereelle tulevaa tekojäärataa, vaikka ilmassa on kysymysmerkkejä: "Ketkä pikaluistelun vuoroille pääsevät?"

Jos tavoiteaikataulu pitää, suunnilleen vuoden päästä Tampereen Sorsapuistossa jäädytetään uutta tekojäätä. Tampereen valtuusto myönsi ensi vuoden budjettiin kolme miljoonaa euroa ison tekojään rakentamiseen, ja projektia ollaan jo käynnistämässä. Liikunta- ja nuorisoyksikön johtaja Pekka P. Paavola Tampereen kaupungilta kertoo, että tekojään on suunniteltu olevan kooltaan 150 metriä kertaa 70 metriä. Tämä mahdollistaa virallisen 330 metrin pikaluisteluradan mahtumisen jäälle. Samaan aikaan Valkeakosken kaupunginvaltuusto on päättänyt, että Kerhomajan pikaluistelurataa jäädytetään vielä tänä talvena, mutta sitten pitkäteräisillä luistelua harrastavien on väistyttävä uuden jalkapallohallin tieltä. Hakan pikaluistelijat ovat ilmaisseet huolensa lajin tulevaisuudesta kotikaupungissa. Samalla he ovat muistuttaneet, että Kerhomajan rata on ollut hyvässä suosiossa muidenkin kuin pikakiiturien keskuudessa Valkeakosken Hakan pikaluistelijoiden valmentaja Mika Siren , miten kommentoit Tampereen päätöstä rakentaa tekojäärata viimeinkin? –Tämähän on hieno juttu koko suomalaiselle ja erityisesti pirkanmaalaisille pikaluistelijoille, sekä kaikille luistelua harrastaville, Siren aloittaa. Siren huomauttaa, että Tampere on sijainiltaan erinomaisessa paikassa pikaluistelun näkökulmasta. –Luistelu on Suomessa keskittynyt lähinnä tekojääpaikkakunnille Helsinkiin, Ouluun, Poriin ja Seinäjoelle. Näiltä paikkakunnilta on erinomaiset kulkuyhteydet Tampereelle, joten Tampereen olisi mahdollista kehittyä hyvinkin keskeiseksi harjoittelu- ja kilpailukeskukseksi, Siren katsoo. Mika Siren pitää Tampereen päätöstä huippujuttuna myös Hakan luistelijoille, mutta ilmassa leijuu vielä paljon kysymysmerkkejä. –Miten Tampere jään käytön suunnittelee? Tuleeko pikaluistelulle vuoroja, ja jos tulee, ketkä pikaluistelun vuoroille pääsevät? Siren kyselee. Tampereella on tällä hetkellä luistelutoimintaa kahdessa seurassa, ikäihmisten masters-seura Kunto-Pirkoissa sekä Tampereen Pyrinnössä. –Päästäänkö näiden seurojen luisteluvuoroille ja mihin hintaan? Nämä asiat ovat vielä selvittämättä. Meillä on vaihtokauppana kyllä viedä Tampereelle valmennusosaamista, joka on Tampereella valitettavan vähissä. Tämä tunnustelu kanssa täytynee nyt aloittaa, Siren pohtii. Mika Siren huomauttaa, että Tampereen päätös tekojääradasta voi olla myös jonkinlainen uhka Valkeakoskelle ja Hakan luistelun hengissä pysymiselle. –Jos toimintaa siirtyy Tampereelle, miten saamme jatkossa houkuteltua valkeakoskelaisia luisteluharrastuksen pariin? Ehdottomasti toivoisin, että jonkinlaiset olot luistelun harrastamiseen säilyisivät myös Valkeakoskella, Mika Siren sanoo. "Tämä on hieno juttu erityisesti pirkanmaalaisille pikaluistelijoille." Mika Siren pikaluistelun valmentaja