Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Influenssaa jo eri puolilla Suomea, epidemia ei ole vielä alkanut – "Kun ollaan tiiviisti sisätiloissa ja lähekkäin, niin virusten leviämiselle tulee otolliset olosuhteet"

Influenssatapauksia on tähän mennessä ollut yhteensä useita kymmeniä Kymenlaaksossa, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. –On raportoitu useampia tapauksia, mutta niiden löydösten määrän perusteella ei voi puhua, että epidemia olisi käynnistymässä Suomessa, toteaa erityisasiantuntija Niina Ikonen Terveyden ja hyvinvoinninlaitokselta. THL:n mukaan tartuntatautirekisteriin on ilmoitettu influenssa A ja B -löydöksiä. Ensimmäiset todetut influenssa A -virukset ovat edustaneet molempia A-alatyypin viruksia. Tietoon on tullut myös muutamia hoitolaitosryppäitä. –Tämän hetkisen tiedon valossa ei voida arvioida milloin epidemia voisi alkaa tai mitä eri viruksia olisi tulossa. Influenssakauden alku, kesto ja voimakkuus vaihtelevat hyvin paljon, Ikonen kertoo. Ikosen mukaan influenssan suhteen Suomessa on sama tilanne kuin Euroopassa. Viime influenssakausi oli erityisen sitkeä. –Viime kausi kesti yllättävän kauan, ensin esiintyi runsaasti B-influenssavirusta ja maaliskuun puolivälistä lähtien oli enemmän A-virusta, Ikonen mainitsee. Tänä syksynä hengitystievirusinfektioista on todettu influenssa A -viruksen lisäksi rino-, adeno- ja koronaviruksia. –Syksyisin kiertää runsaasti erilaisia hengitystieviruksia, jotka sairastuttavat ihmisiä. Kun ollaan tiiviisti sisätiloissa ja lähekkäin, niin virusten leviämiselle tulee otolliset olosuhteet, Ikonen sanoo.