Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Nuorisovaalien äänestysprosentiksi tuli Valkeakoskella melkein 53 – katso tästä, keitä valittiin seuraavaan nuorisovaltuustoon

Valkeakoskella käytiin viime viikolla nuorisovaalit, joissa tuli äänestysprosentiksi 52,90. Kaikkiaan nuorisovaaleissa annettiin 638 ääntä. Kaikki ehdokkaat saivat ääniä. Uuteen nuorisovaltuustoon valittiin Jasmin Rautanen, Elsa Nisula, Emma Löövi, Vihtori Nurminen, Jussi Helander, Mandi Kaura, Iida Parkkila, Nuutti Kurikka, Eemeli Salo, Jenna-Julia Rantala, Anna Hietanen, Timi Kivikko ja Sabrina Pohja. Ensimmäinen varavaltuutettu on Victoria Remmelg ja toinen varavaltuutettu on Janika Leppänen. Vaalikelpoisia ja äänioikeutettuja olivat Valkeakosken 13–17-vuotiaat. Äänestys toteutettiin viime viikon keskiviikkona koulupäivän aikana Naakan ja Tyryn koulujen sekä Valkeakosken ammattiopiston ja Tietotien lukion vaalipaikoilla. Lisäksi nuorisokeskus Pultin vaalipaikka oli auki myöhemmin vaalipäivänä. Keskusvaalilautakunta totesi vaalituloksen heti seuraavana päivänä. Tuloksen perusteella kaupunginhallitus nimesi uuden nuorisovaltuuston tämän viikon maanantaina. Uusi nuorisovaltuusto valittiin kaudelle 2019–2020.  Nuorisovaltuustolla on mahdollisuus vaikuttaa nuorten elinoloihin ja palveluihin Valkeakoskella. Apunaan nuorisovaltuustolla on nuorisotoimen nuorisonohjaaja ja nuorisotoimenjohtaja. Nuorisovaltuustolla on myös vuosittain oma toimintamääräraha nuorisotoimen talousarviossa. Seuraavat nuorisovaalit järjestetään syksyllä 2020. Uudet nuorisovaltuutetut pääsevät vieraina seuraamaan nykyisen nuorisovaltuuston viimeistä kokousta, joka pidetään joulukuussa.