Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Puhallusratsioita tiedossa: Poliisi valvoo pikkujoulun juhlijoita tehostetusti

Poliisi valvoo tehostetusti pikkujoululiikennettä marraskuun kahtena viikonloppuna 16.–18 marraskuuta ja 23.–25. marraskuuta. Tehovalvonnan teema on "raittiina pikkujoululiikenteessä". Poliisihallitus tiedottaa, että valvontajakson aikana poliisi järjestää puhallusratsioita etenkin illalla ja yöllä. Kuljettajien ajokunto voidaan tarkastaa myös lauantain ja sunnuntain aamuliikenteessä. –Ravintolaan tai muuhun juhlapaikkaan lähdettäessä auto on syytä jättää kotiin ja käyttää esimerkiksi julkisia kulkuvälineitä, jos aikoo juhlistaa pikkujouluja alkoholilla. Tärkeää on myös muistaa kiinnittää heijastin tai useampikin päällysvaatteisiin turvaamaan jalkaisin tapahtuvaa liikkumista, poliisitarkastaja Timo Ajaste Poliisihallituksesta sanoo tiedotteessa. Rattijuopumusvalvonnan ohella poliisi valvoo myös yleistä järjestystä ja turvallisuutta etenkin anniskelupaikkojen läheisyydessä. –Näkyvä valvonta ravintoloiden ja baarien lähettyvillä ennalta estää myös päihtyneenä ajoon lähtemistä. Tiedotteen mukaan rattijuopumusonnettomuuksissa on tänä vuonna tammi-syyskuun aikana kuollut tai loukkaantunut yhteensä 398 ihmistä. Viime vuosina juuri marraskuu on ollut vakavien rattijuopumusonnettomuuksien suhteen tarkasteltuna vuoden synkimpiä kuukausia.