Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Seurakuntamme strategia asettaa vastakkain pääkirkkomme ja henkilöstön

Seurakuntamme strategia asettaa vastakkain pääkirkkomme ja henkilöstön. Jos kirkko säilytetään, henkilöstöä uhataan irtisanoa. Joko tai! Elämän tilanteet eivät kuitenkaan ole yleensä ”joko tai” vaan usein ”sekä että”. Nyt täytyisi löytää ratkaisu, jossa kirkko pysyy hyväkuntoisena ja samalla henkilöstön asema on turvattu. Sekä että. Tämä on täysin mahdollista, sillä ensinnäkin seurakunnan talous on hyvässä mallissa ja varallisuus antaa mahdollisuuksia vaihtoehtoihin. Toiseksi seurakuntamme jäsenistössä olevien korkean tason rakennusammattilaisten mukaan kirkon hyväkuntoisena säilymisen kannalta tarpeellisia toimenpiteitä on vähemmän kuin mitä valtuustolle on esitetty. Katon ja seinien purkua ei tarvita. Todelliset kustannukset ovat tällöin vain 2-2,5 miljoonaa euroa eli puolet siitä summasta, joka oli purkupäätöksen perusteena. Kohteet ja rahan käyttö voidaan lisäksi jakaa 10 vuodelle. Vuosikustannus on siis suuruusluokaltaan vain 200 000, ja tähän seurakunnalla on varaa ilman lainan ottoa. Kiinteistötoimen talous helpottuu kun luovutaan seurakuntatalosta. Niin ikään on anottu lupaa kansalaiskeräykseen, jonka tuottotavoite on 200 000 euroa. Jos kirkon lämmityskustannukset ovat liian suuret, niitäkin voidaan hyvällä mielikuvituksella alentaa: Hankitaan maalämpöpumppu, alennetaan lämpötilaa niin kuin ennenkin kirkoissa oli, neuvotellaan parempi kaukolämpötariffi (nykytariffilla kaikki suuret kiinteistöt vaihtavat maalämpöön). Entäpäs jos pidetään kirkko kiinni ja peruslämmöllä tammi-helmikuussa? Onhan sekin parempi kuin ei kirkkoa ollenkaan. Olkaamme rakentavia löytääksemme ratkaisut, jotka tyydyttävät kaikkia osapuolia. Ja saamme pitää sekä kirkon että henkilöstön. Jaakko Rislakki