Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mies ajoi autolla huumepäissään ja ajokorttikin puuttui – kyydissä oli kolme matkustajaa

Poliisi valvoi liikennettä Akaan Toijalassa perjantaina. Noin kahdeksan aikaan illalla poliisi tarkasti Holkerintiellä ajavan henkilöauton. Kuljettaja, 1990-luvulla syntynyt tamperelainen mies, puhalsi alkometriin nollatuloksen. Huumepikatesti sen sijaan antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille, minkä vuoksi mies vietiin verikokeisiin. Lisäksi poliisi totesi miehen olevan ajokiellossa. Auton kyydissä oli kolme matkustajaa, joista yksi oli auton omistanut espoolainen nainen. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja ajo-oikeudetta ajamisesta. Matkustajana ollutta naista epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle ja ajokorttirikkomuksesta, koska hän on luovuttanut autonsa ajo-oikeudettoman henkilön käyttöön.