Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Korkeakankaalla on purun alla piilossa ennätysmäärä tykkilunta viime talvelta – Lumen levitys alkaa pian

Korkeakankaalla on purun alla piilossa ennätysmäärä tykkilunta viime talvelta. Levitys tutulle latupohjalle alkaa välittömästi, kun kelit hiukan kylmenevät, sanoo kaupungin liikuntatoimenjohtaja Timo Kukkonen . Varastolumella tehdyllä reitillä aikaisin aloitusajankohta oli vuonna 2016, kun hiihtämään päästiin 9. marraskuuta. Myöhäisin aloitus oli 26. marraskuuta 2017. Lunta tykitettiin viime talvena varastoon enemmän kuin koskaan, reippaasti yli 5000 kuutiota. Syyskuun puolivälissä oli jäljellä vielä 4450 kuutioita – eli reippaasti yli 4000 kuutiota edelleen. –Purun alla olevan lumen kylmälataus on kova, eikä kuuma kesä ole erityisemmin lunta hävittänyt. Pahempaa olisi ollut jatkuva vesisade. Tykkilumireitistä tehdään entistä pidempi ja parempi. –Viime talvena järjestetty juhlaviesti ei ole nyt määrittelemässä lumen levittämistä. Voimme säädellä radan pituutta ja paksuutta. Tavoitteena on kahden kilometrin edestakainen hiihdettävä reitti sekä vapaan että perinteisen tyylille. Kääntöpaikat ovat 1,5 kilometrin ensilumen reitin "sudenkuopalla" ja uusi käännös 5 kilometrin valaistulla latupohjalla 750 metrin reitin kääntöpaikalla. Valkeakoskella suksitaan varastolumen turvin huhtikuulle asti. –Liikuntapaikka on kustannuksiltaan kävijämääriin nähden erittäin edullinen. Huolloksi riittää, kun rata kunnostetaan latukoneella kerran päivässä. Uutta käytäntöä ei ole, vaan tekolumilatu on edelleen maksuton ja vapaasti kaikkien käytettävissä, Timo Kukkonen ilmoittaa.