Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Nuorison valta vaihtuu keskiviikon vaaleissa – Nuorisovaltuuston edustajat punnitsevat mennyttä kautta: "Jos on nuoria koskeva asia, niin kyllä ne usein vilkaisevat meihin päin"

Nuorisokeskus Pultin yläkerrassa puhutaan torstai-iltapäivänä politiikkaa. Kaksi nuorisovaltuuston jäsentä pohtii maanantaiseen kaupunginvaltuuston talousarvion käsittelyyn osallistumista, ja pian pöydän ääreen löytää kolmaskin nuorison edustaja. Valkeakoskella käydään nuorisovaalit keskiviikkona 14. marraskuuta, joten nyt on sopiva hetki käydä läpi nykyisten valtuutettujen kuulumisia. Kahden vuoden mittainen toimikausi on lopuillaan. Tosin valtuuston puheenjohtaja Emma Löövillä ja sihteeri Heidi Parkkilalla on pian takana jo toinen kausi nuorison edustajina. Lukiossa opiskeleva Löövi on hakemassa kolmannelle kierrokselle, ammattiopistoa käyvä Parkkila on 19-vuotiaana liian iäkäs, vaikka halua jatkamiseen olisikin. Mikä saa nuoren hakemaan tällaiseen tehtävään? –Ehkä osasyy on, että näkee konkreettisesti, miten pystyy vaikuttamaan, Parkkila vastaa. Lausuntoja nuoria koskevista asioista Esimerkkeinä vaikuttamisestaan nuoret luettelevat useita tapahtumia, joita ovat olleet järjestämässä. Näitä ovat esimerkiksi Kevättä rinnassa -roskienkeruutalkoot alakoululaisille, Onnirokki ja päihteetön A.T.E. Super -tapahtuma, joka järjestetään joulukuun alussa Pultissa. Nuorisovaltuusto antaa kaupungin luottamuselimille myös lausuntoja nuoria koskettavista asioista, halutessaan muistakin. –Lausuntopyyntö pitäisi meille tulla sellaisista aiheista, jotka käsittelevät nuoria. Esimerkiksi maanantaina teimme sosiaali- ja terveyslautakunnalle lausunnon valtuustoaloitteesta, jossa käsiteltiin sitä, että alle 20-vuotiaille tulisi ilmainen ehkäisy. Lisäksi on tullut lausuntopyynnöt harrastustakuusta ja skeittiparkista. Niihin olemme antaneet lausunnot, Löövi kertaa. Nuorisovaltuusto kirjoittaa lausuntoja työryhmissä, joihin kuuluu puheenjohtaja ja sihteeri sekä muita valtuutettuja. Vuoro osuu valtuutetulle noin kerran tai kahdesti kuussa. Valtuustossa on oltava rohkeutta puhua Nuoret osallistuvat omien kuukausikokoustensa lisäksi myös kunnallispolitiikkaan. Puheenjohtajan ja sihteerin rooliin kuuluu kaupunginvaltuuston kokouksiin osallistuminen nuorison edustajina. Muut nuorisovaltuutetut istuvat pareittain lautakuntien kokouksissa. Nuorilla on läsnäolo- ja puheoikeus, mutta he eivät osallistu päätöksentekoon. Sihteeri Parkkila esimerkiksi on mukana myös sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksissa. –Jos on joku nuoria koskeva asia, niin kyllä ne usein lautakunnissa vilkaisevat meihin päin, että haluaisimme kuulla teidän kannan tähän asiaan. Valtuustossa ei paljoa kysellä. Siellä pitäisi omatoimisesti sanoa, jos haluaa, Parkkila kuvailee suhtautumista nuoriin. Löövi on tällä valtuustokaudellaan ottanut kahdesti puheenvuoron valtuustosalissa. –Kynnys painaa nappia, puhua mikkiin ja esiintyä live-kameralle tallentuvalla videolla on aika suuri, huomauttaa Parkkila. Kauden tärkein saavutus on Oktafori Valtuustokauden tärkeimpänä saavutuksena nuoret pitävät kaudellaan alkaneita Oktafori-kokoontumisia. Niissä nuorisovaltuusto selvittää puolen vuoden välein paikallisten peruskoulujen sekä toisen asteen oppilaitosten oppilaskuntien mielipiteitä ajankohtaisista lapsia ja nuoria koskettavista asioista. Osaan esille nousseista aiheista nuorisovaltuusto voi itse vaikuttaa esimerkiksi tapahtumilla ja kampanjoilla, mutta kooste käsitellyistä asioista menee myös eteenpäin kuntapäättäjille. –Lähetämme ala- ja yläasteiden asioista koosteen kaikille päättäjille toivomuksella, että siihen tietoon kiinnitettäisiin enemmän huomiota, Löövi sanoo. –Kyllähän lapset tietävät, miten asiat heidän koulussa ovat melkein paremmin kuin ne, jotka istuvat toimistossa ja tutkivat netistä, miten kouluissa menee, nuorisovaltuutettu Pyry Joki lisää. Nuorisovaltuustossa istuminen ei ollutkaan noloa Mitä valtuustossa istumisesta on nuorille jäänyt käteen? –Olen saanut tietoa siitä, miten politiikka toimii ja miten päätökset syntyvät. Se on ollut kivaa, Joki sanoo. –Kyllä tämä oikeasti avartaa. Ja lisäksi tässä verkostoituu melkein väkisin toisten kanssa, Parkkila jatkaa. –Aluksi mietin, että pitäisikö hakea, kun se oli joidenkin mielestä noloa. En ehdottomasti kadu hakemista. Tässä on oppinut paljon. Olen ollut koulun oppilaskunnan hallitustoiminnassakin mukana, mutta onhan tämä aika erilaista, pohtii Löövi. –Onhan sekin hieno ajatus, että on tähän valittu ja edustaa suurta määrää ihmisiä. Se kannustaa tekemään parhaansa ja saamaan nuorten ääntä kuuluville, hän kiteyttää. Järjestetään Valkeakoskella keskiviikkona 14.11. Ehdokkaita on tänä vuonna ilmoittautunut 19 ja heistä valitaan 13 nuorisovaltuutettua. Ehdokkaiden numerot löytyvät Nuortenkoski.fi -sivulta. Vaalikelpoisia ja äänioikeutettuja ovat 13–17-vuotiaat. Äänestys toteutetaan Naakan ja Tyryn koulujen sekä VAAO:n ja Tietotien lukion vaalipaikoilla kello 9–14. Nuorisokeskus Pultin vaalipaikka on auki kello 15–18. Tulevan nuorisovaltuuston toimikausi kestää vuodet 2019–2020. Nuorisovaltuustolla on mahdollisuus vaikuttaa nuorten elinoloihin ja palveluihin Valkeakoskella. Apunaan nuorisovaltuustolla on nuorisotoimen nuorisonohjaaja ja/tai nuorisotoimenjohtaja. Nuorisovaltuustolla on myös vuosittain oma toimintamääräraha nuorisotoimen talousarviossa. Nuorisovaltuuston toiminta perustuu nuorisolakiin, kuntalakiin ja kaupungin hallintosääntöön.