Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Sunnuntaina on hyvä muistaa tärkeää läheistä – Olisiko syytä ottaa käytännöksi vuodessa myös toinen lapsettomien päivä?

Tämän viikon sunnuntaina vietetään isänpäivää. Vaikka kyseessä ei ole virallinen liputuspäivä, päivä on monelle ihan yhtä tärkeä kuin vanhempaa perua oleva äitienpäivä, jolloin liputetaan ihan virallisestikin. Nykypäivänä äitien ja isien välinen ero vanhemmuudessa alkaa olla historiaa. Eroavaisuudet ovat toivottavasti jo enemmän yksilöiden kuin äitien ja isien välillä. Pikkuihmiselle isänpäivä ja äitienpäivä ovat yhtä tärkeitä. Ja kun lapsi pienin käsin ojentaa ensimmäisen itse askartelemansa kortin, menee sydän ihan samalla tavalla sykkyrään, oli saamapuolella sitten äiti tai isä. Äitienpäivää edeltävänä lauantaina toukokuussa on jo pitkään vietetty tahattomasti lapsettomien päivää. Keskusteluun muistetaan tällöin nostaa ne, joille äitienpäivä on yksi vuoden vaikeimmista päivistä. Olisiko syytä ottaa käytännöksi vuodessa myös toinen lapsettomien päivä? Isänpäivän alla muistettaisiin, että lapsettomuus on yhtä lailla miehen menetys. Se saattaisi myös edelleen tasoittaa miesten ja naisten rooleja vanhempina ja vanhemmuudesta haaveilevina. Aina välillä syntyy siellä täällä keskustelua siitä, voiko esimerkiksi päiväkodissa viettää isänpäivää ollenkaan. Perheet ovat monimuotoisia, ja jokaisessa perheessä isää ei ole. Jottei lapselle syntyisi vaikeita tilanteita, tarvitaan tietenkin kasvattajilta, niin vanhemmilta kuin ammattilaisilta, tunneälyä ja hienotunteisuutta. Tärkeintä on, että sunnuntaina saa muistaa tärkeää läheistään – oli se sitten isä, isoisä, kummi tai vaikka täti.