Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kariniemen leirikeskus menee ensi vuonna myyntiin, mutta kaupungin järjestämä koululaisten leiritoiminta luvataan turvata muualla

Valkeakosken kaupunki aikoo panna myyntiin Kariniemen leirikeskuksen Mälkiäisistä. Kariniemen talvikäyttö lopetettiin vuonna 2017. Sen jälkeen paikan voinut saada käyttöön enää huhtikuusta lokakuuhun. Muutoksella haettiin säästöjä lämmityskuluihin. Talvisulku kuitenkin vähensi leirikeskuksen käyttäjämääriä. Tänä vuonna leirikeskuksella on ollut 35 käyttäjäryhmää. Käyttäjiä on ollut yhteensä vain 1 276 henkilöä. Loppukesällä ovat leireilleet ainakin partiolaiset ja Tampereen yliopiston laulajat. Vuonna 2016 käyttäjäryhmiä oli vielä 47 ja yksittäisiä käyttäjiä 1 917. Kariniemestä luopuminen kuuluu Valkeakosken kaupunginhallituksen budjettiriihen alkuviikon päätöksiin. Asia etenee valtuuston päätettäväksi. Kaupunginjohtaja Jukka Varosen mukaan myyntiin lähdetään, koska leirikeskuksessa on suuret investointitarpeet. Ne nousevat arviolta 700 000–1 000 000 euroon. Muita, pakollisia investointeja kaupungilla on niin paljon, että leirikeskukseen ei riitä rahoitusta. Jos paikka ei mene nopeasti kaupaksi, saattaa siellä vielä olla leirejä myös ensi kesänä. Jos paikka myydään, leirejä on muualla. –Leiritoimintaan ei tule katkosta, Varonen lupaa. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen (sd) uskoo, että lasten ja nuorten leirejä voidaan järjestää kaupungin muissa tiloissa, esimerkiksi Valmarinniemessä tai Rauttunmajalla. Tarvittavat muutostyöt eivät ole mittavia. Myös koulut kuten Tarttila tai Leppälä tulevat kyseeseen. –Kariniemen myynti oli tiukka paikka, mutta miljoonaremontti, kun investointitahti on muutenkin hurja ei ollut mahdollinen. Leirit pystytään hoitamaan jatkossakin, kommentoi Valkeakosken kaupunginhallituksen jäsen Mikko Nurmo (ps). Kaupunki on pitänyt leirikeskusta lähes 70 vuotta Vuonna 2020 kaupungin Kariniemessä olisi ollut jo 70-vuotisjuhlan aika. Kariniemen tilan perustamisesta tulee ensi vuonna kuluneeksi 130 vuotta. Vanha päärakennus vuosilta 1914–1916 liittyy Valkeakosken-Sääksmäen säätyläishuviloihin. Nykyiseen muotoon vanhan päärakennuksen rakensivat Hugo ja Greta Suolahti. Suolahdet ja heidän tyttärensä perhe Hilkka ja Kaarlo Linkola lapsineen pitivät tilaa kesäpaikkanaan. Tila myytiin Suolahtien pojalle Osmo Suolahdelle, joka kasvatti tilalla myös karjaa. Vuonna 1948 Kariniemen tila siirtyi kaupassa Suomen Maatalousteknikkojen yhdistykselle. Valkeakosken kauppala osti tilan kesäsiirtolaksi vuonna 1949. Lapset viettivät kesäsiirtolassa useita viikkoja kerrallaan. Uusi päärakennus rakennettiin 1961. Aika jätti kesäsiirtolatoiminnasta vasta vuonna 1989. Alue perustettiin osittain luonnonsuojelualueeksi. Nuorisotoimella paikka on ollut melkein 25 vuotta Vuonna 1994 Kariniemen alue siirtyi koulutoimelta kaupungin nuorisotoimelle, joka on jatkanut kesäleirien pitoa ja vuokrannut leirikeskusta yhdistysten lasten- ja nuortenleireille ja osin muillekin. Vuodesta 1998 majoittuminen oli mahdollista ympäri vuoden. Keittiö- ja wc-tilat kunnostettiin vuonna 2001. Vanhan päärakennuksen kunnostamisesta haaveiltiin vielä 2000-luvun alussa ja siitä valmistui hankesuunnitelma. Peruskorjaus jäi rahoituksetta ja rakennus kylmilleen, kun oli pakko miettiä jo uuden päärakennuksen peruskorjausta. Vanhaan päärakennukseen on kuitenkin tehty suojaksi saumapeltikatto ja se on saanut uuden ulkomaalin 2000-luvun kynnyksellä. Nykyisestä päärakennuksesta valmistui hankesuunnitelma vajaat kymmenen vuotta sitten. Miljoonaremontti on jäänyt toteuttamatta muissa talouspaineissa.