Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Suomalaisten halloween oli sadonkorjuujuhla kekri, jolloin mässäiltiin ja juotiin – Nyt kekriperinnettä yritetään herättää henkiin

Halloweenia vietetään Yhdysvalloissa 31. lokakuuta. Juhlaa on alettu viettää myös Suomessa – tai oikeammin juhlaan on palattu. Tietokirjailija, Talonpoikaiskulttuurisäätiön varapuheenjohtaja Juha Kuisma kertoo, että halloweenissa on kyse samasta juhlasta kuin Suomessa aikoinaan vietetystä kekristä, joka on vanha sadonkorjuun ja uudenvuoden juhla. Eurooppalaiset siirtolaiset veivät sadonkorjuujuhlan mukanaan Yhdysvaltoihin, jossa siitä muotoutui nykymuotoinen halloween. Suomessa kekriä vietettiin aikoinaan syyskuun lopun ja pyhäinpäivän välisenä aikana. Juhlan ajankohta vaihteli sadonkorjuun päättymisen mukaan. Kun kekri alkoi, väki kokoontui syömään, juomaan ja tarinoimaan. Myös taiat liittyivät kekriin. –Kekri on satokauden päätösjuhla ja samalla uuden vuoden aloitus. Juhlissa haettiin suosiota esi-isiltä, jotta talo menestyisi ja suku pärjäisi. Näin kekri oli myös vainajien muistamisen juhla, Kuisma kertoo. Kekrijuhlaan kuului suoranainen mässäily. Ruokaa piti olla paljon, ja sitä syötiin koko yö. Uskottiin, että pöydässä piti olla sitä ruokaa, mitä toivottiin seuraavaksi satovuodeksi. Isännän tuli juoda olutta runsaasti, jotta pellot menestyisivät, mutta ei sammua, jotta vilja ei menisi lakoon. Juhlaa seuraava viikko oli palkolliselle väelle ja nuorisolle vapaa. Juhlaa jatkettiin niin, että vapaalla olevat kiersivät talosta taloon ja pyysivät olutta ja ruokaa. Jos kestitystä ei herunut, uhattiin rikkoa uuni. Sama perinne näkyy yhdysvaltalaisen halloweenin karkki tai kepponen -kierroksissa. Kristillinen joulu syrjäytti kekrin, koska kirkossa kekriä ei katsottu hyvällä. Kuisman mukaan viime vuosina kekriä on kuitenkin herätelty uudestaan henkiin. Kyläyhdistykset ovat elävöittäneet kekriperinnettä, ja esimerkiksi Sääksmäki-seura on järjestänyt omat pitonsa. Muutenkin ihmisillä tuntuu olevan tarvetta juhlaan. –Oktoberfest ja halloween ovat ottaneet syksystä puuttuneen juhlan paikkaa. Pikkujoulutkin ovat oikeastaan kekrijuhla. Syksy on harmaa vuodenaika, jonka yksitoikkoisuus halutaan katkaista. Jos ajattelee, kuinka valon vähyys vaikuttaa ihmisiin, niin kekrillähän on jopa terveyttä edistävä vaikutus, Kuisma naurahtaa.