Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Myllypäivä tuo Koskiin nimekkäitä puhujia – OP-ryhmän tuore pääjohtaja katsoo työelämää korkealta näköalapaikalta

Myllypäivän aiheena on tänä vuonna Työ, työvoima ja työllistyminen. Tiistaina 6. marraskuuta Valkeakosken kauppakamariosaston järjestämän perinteisen seminaarin aihe on ajankohtaisempi kuin järjestäjät osasivat etukäteen ajatellakaan. –Kun aihe päätettiin kesällä, nähtiin, että tämä on yhteiskunnassa pinnalla. Tähän syksyyn ei olisi aihe voinut paremmin osua, arvioi kauppakamariosaston puheenjohtaja Erkki Kuivajärvi . Myllypäivässä on totuttu kuulemaan tunnettuja puhujia. Tänä vuonna pääpuheenvuoron, myllypuheen, pitää OP-ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio . –Hän kertoo korkealta näköalapaikalta työelämän tilanteesta, Kuivajärvi kertoo. Tampereen kauppakamarin puheenjohtaja Minna Metsälä avaa aihetta "kunnioitus ja kuuleminen". S-ryhmän työhyvinvointijohtaja Sanna-Mari Myllynen puhuu nuorten työllistymisestä ja arvoista. Alue- ja kaupunkikehityksen asiantuntija Timo Aron aiheena on väestön keskittyminen. Päivän viimeinen puhuja on Matti Apunen , aiheena "viisi tuhoisinta väitettä tulevaisuuden työelämästä. Myllypäivä täyttää pyöreitä Kauppakamariosasto järjestää Myllypäivän joka toinen vuosi. Ensimmäinen Myllypäivä oli tasan 40 vuotta sitten, vuonna 1978. Myllypäivä järjestetään tiistaina 6. marraskuuta kello 14–18 Valkeakosken kaupunginteatterilla. Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin. Järjestäjät toivovat etukäteen ilmoittautumisia osoitteeseen petri.ahonen@valkeakoski.fi tai puhelimella 040 335 6511.