Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Valkeakosken kaupunginhallitus ei tehnyt vielä maanantaina päätöksiä – kokous jatkuu tiistaina

Sen enempää Valkeakosken ensi vuoden veroprosentteihin liittyvistä esityksistä kuin muistakaan ei vielä tehty päätöksiä kaupunginhallituksessa maanantaina. Päivä käytettiin pohjatiedon hankkimiseen ja keskusteluun. Kokous jatkuu huomenna tiistaina, jolloin päätöksiäkin syntyy. Valkeakosken kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen (sd) kertoo, että kaupunginhallitus sai maanantaina muutamia selvityksiä. Niitä tuli ainakin Korkeakankaasta ja Kariniemestä sekä oppilashuollon palveluista. –Keskustelua oli paljon. Se oli maltillista ja hyvässä hengessä käytyä, puheenjohtaja luonnehtii. Maanantaina käytiin läpi tulevan budjetin yksittäisiä mahdollisia kipukohtia. Järvisen mukaan veroissa on näkemyksiä edelleen kahteen suuntaan. –On korotuksen kannattajia ja korotuksen vastustajia. Huomenna tiistaina ratkeaa kaupunginhallituksen lopullinen kanta. Alustavan tiedon mukaan muutosesityksiä on tulossa budjettiin jonkin verran. Eniten niitä tehnee Vasemmistoliitto.