Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Valkeakosken Sanomien tet-harjoittelija Helmi haaveilee toimittajan työstä – "Unelma olisi olla päätoimittaja omassa lehdessä"

Valkeakosken Sanomat on saanut vahvistuksekseen Helmi Laineen , joka on toimituksessa tet-harjoittelussa viikon ajan. Laine käy Iittalan yhtenäiskoulussa yhdeksättä luokkaa. Harjoittelu on hänelle ensikosketus lehtityöhön. Koulussa on opeteltu mediataitoja, kuten uutistekstin kirjoittamista ja kuvankäsittelyä. –Haluan päästä katsomaan, miten lehden kokonaisuus tehdään. Mielenkiintoista olisi seurata myös esimerkiksi kolumnin kirjoittamista, Laine sanoo. Valkeakosken Sanomiin Laine halusi, koska äitipuolen vanhemmat asuvat paikkakunnalla ja majapaikka oli siten valmiina. Koulussa Laineen suosikkiaineita ovat äidinkieli, yhteiskuntaoppi ja uskonto nyt, kun opetus painottuu etiikkaan. Laine pitää asioiden pohtimisesta ja omien mielipiteiden kertomisesta. Kirjoittaminen on yksi mielipuuhista. –Unelma-ammattini olisi olla päätoimittaja omassa lehdessä. Haluaisin kertoa omia mielipiteitäni ja päättää asioista itsenäisesti. Tällä hetkellä 15-vuotias Laine lukee muun muassa Aamulehteä ja nuorille naisille suunnattua aikakauslehteä Cosmopolitania . Televisiosta hän ei uutisia katso, ellei sattumalta ole television ääressä samaan aikaan. Sosiaalisessa mediassa uutiset vilahtavat satunnaisesti. Uutisaiheet eivät yleensä vielä kosketa 15-vuotiaan elämänpiiriä. –Aiheet ovat usein sellaisia, etten vielä tiedä niistä paljoakaan. Tieto totta kai lisääntyy, jos jotakin aihetta alkaa seurata. Vapaa-ajallaan Laine piirtää, lenkkeilee koiran kanssa, ui ja kirjoittaa. –Päiväkirjaa, runonpätkiä tai mitä mieleen tulee. Toimitustyön lisäksi Lainetta kiinnostaa kahvilatyö. Ensi viikolla hän lähtee Arnold's-kahvilaan Tampereelle suorittamaan toisen puolikkaan kahden viikon mittaisesta tet-jaksostaan.