Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mahlianmaan teollisuusjätekeskus Valkeakoskella palvelee 150 kilometrin säteellä, mutta vaarallisia jätteitä sinne ei ole lupa vastaanottaa

Valkeakosken Mahlianmaalla laajentuva Fortum Environmental Construction Oy:n teollisuuskeskus ottaa vastaan teollisuusjätteitä Pirkanmaalta ja muualta Etelä-Suomesta. Järkevän kuljetusmatkan rajana pidetään yhtiössä 150 kilometriä. Yhtiöllä on teollisuusjätteen vastaanottokeskus myös Hausjärvellä entisen Ekokemin laitoksen vieressä. Iso käsittelykeskus kaatopaikkoineen on Porissa. Yksi on Kouvolassa. Lisäksi yhtiö ottaa vastaan teollisuusjätettä ainakin Kuopiossa. Valkeakosken keskus on kokoluokaltaan esimerkiksi Poria ja Kouvolaa pienempi. Projektipäällikkö Minna Ruokolainen Fortumilta kertoo, että Valkeakoskelle ei oteta vastaan, käsitellä tai loppusijoiteta vaarallisia jätteitä.