Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Akaassa leikitty vanhaa leikkiä, jossa on kahdeksan tuolia, mutta vain seitsemän kilpailijaa

Suuret historialliset linjat toistavat itseään pienissä puitteissa. Katsotaanpa, mitä tapahtui vuonna 1953 Stalinin kuoleman jälkeen. Alkoi suunnaton taistelu vallasta keinoja kaihtamatta. Suuri vallankäyttäjä eli Berija sai syytteen kaikesta mahdollisesta ja myös mahdottomasta. Niin kävi, että Berija teloitettiin ja valtashow jatkui. Lopputulos oli, ettei kukaan johtajista välittänyt neuvostovallasta tipan tippaa, vaan ainoastaan omasta hengissä selviytymisestään. Samalla kaavalla voitaneen tarkastella vaikkapa Akaan hallintoa ja sen kompleksisuutta. Kukaan johtajista ei kommentoi mitään tai latelee ympäripyöreyksiä. Sisäisesti tilanne on kuin mehiläispesässä, vaikka kuhina ei raadollisuudessaan näy ulospäin. Syyllisiä haetaan ja tarvittaessa löydetään. Kirjoitetaan nimilista, jossa luetellaan johtajan mahdolliset huonot ominaisuudet ja virheet. Niillä halutaan sivuuttaa henkilö, ennen kuin henkilökultti kasvaa liian suureksi. Näin myös Berija tuomittiin aikanaan. Tosin Akaassa ei sentään ammuta ketään. Sisäisessä mehiläispesässä sentään surisee. Virkamiehet puolustelevat toisiaan, eivätkä luottamushenkilöt ole aina tehtäviensä tasalla. Kirjallisia varoituksia annetaan, jos viranhaltija ei ole kaikkien kaveri. Varoituksilta välttyvät vain suurimmat pelurit, jotka osaavat sohaista pesää oikeasta kohdasta. Hallinto on yhtä retuperällä kuin silloin Neuvostoliitossa. Mehiläispesässä on kuningatar ja loput ovat kuhnureita. Pesässä pyrkivät kuhnurit pitämään kuningattaren hengissä ruokkimalla sitä ja pitämällä sen lämpimänä talven ylitse. Tuntuuko tutulta hunajapääkaupungissa? Entä, jos kuhnurit eivät pysty täyttämään tehtäväänsä? Silloin alkaa kuningattaren lähtölaskenta ja uuden hakeminen. Kun uusi tarjokas otetaan vastaan, niin jo kuukauden kuluttua hän ehkä miettii siirtymistä uuteen pesään. Mehiläispesässä on sentään logistiikka toimiva. Siellä puhalletaan yhteen kekäleeseen. Muualla puhalletaan vain yhteen hiileen. Hiili ei siitä yleensä syty. Viime aikoina on Akaassa leikitty vanhaa leikkiä, jossa on kahdeksan tuolia, mutta vain seitsemän kilpailijaa. Kun soitto loppuu, niin se, joka jää ilman tuolia, poistuu kuvioista. Moni on jo oppinut leikin ja osaa istua tuolille ajoissa.