Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kaupunki järjesti päiväkoteihin ja kouluihin hätäapua – "Epäreilua, että lakon vaikutukset kohdistuvat pieniin lapsiin"

Koulujen ja päiväkotien keittiöt ovat kiinni maanantaina ja tiistaina JHL:n lakon vuoksi. Päiväkotien lapset ja koululaiset syövät kahden päivän ajan omia eväitään. Valkeakosken kaupungin ruoka- ja siivouspalvelupäällikkö Raija-Leena Mäkinen kertoo, että yleisesti ottaen lapsilla on ollut mukanaan hyvät eväät. Hän on kuitenkin huolissaan lapsista, jotka ovat tavallista riippuvaisempia kouluruokailusta. –Sellaisia lapsia on, jotka tulevat viikonlopun jälkeen kouluun huutavan nälkäisinä ja odottavat päivän lämmintä ateriaa, Mäkinen sanoo. Kaupunki on järjestänyt päiväkoteihin ja kouluihin hätävaraksi muun muassa leipää, jogurttia ja hedelmiä, jotta jokainen lapsi saa varmasti syötävää. –On epäreilua, että lakon vaikutukset kohdistuvat pieniin lapsiin, Mäkinen sanoo. Toimitettua ruokaa on heitettävä pois Keskiviikkona koulujen ja päiväkotien keittiöt ovat jälleen normaalisti auki. Lakkopäivät vaikuttavat kuitenkin loppuviikon ruokalistaan. –Maanantain ruokailua varten tilatut raaka-aineet toimitettiin jo perjantaina. Niitä käytetään loppuviikosta siltä osin, kun ne ovat säilyneet. Todennäköisesti jotain joudutaan heittämään pois, Mäkinen sanoo. Osa vanhemmista on tiedustellut, korvaako kaupunki eväiden kustannuksia vanhemmille. Mäkisen mukaan ei ole järkevää käynnistää maksuruljanssia, jossa jokaiselle perheelle maksetaan pari euroa. –Korvaus pitäisi maksaa jokaiselle erikseen pankkitilille. Maksujen järjestäminen toisi lisää kustannuksia. Kokonaisuudessaan Mäkinen arvioi lakon kustannusten olevan kaupungille niin sanotusti plus miinus nolla. Rahaa säästyy palkkakustannuksista. Menoja on syntynyt muun muassa ylimääräisistä kuljetuksista, joilla hätäapuruokia vietiin perille.