Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Eerolan päiväkodissa syötiin tänään pitsaa ja nakkikeittoa – kävimme katsomassa, miten lakkopäivän ruokailu sujui

Maanantai oli lapsille eväspäivä. Eerolan päiväkodissa lasten eväsrasioista löytyi muun muassa pitsaa, nakkikeittoa, sämpylöitä ja porkkanaa. –Lapset ovat pikemminkin innoissaan, kun ovat saaneet tuoda omat ruuat. He esittelivät aamulla eväitään, sanoo päiväkodinjohtaja Tiina Laaksonen-Lepola . Vanhempia ohjeistettiin pakkaamaan lapsille mukaan kylmät eväät sekä lounaalle että välipalaksi. Aamupala kehotettiin syömään kotona mahdollisuuksien mukaan. Valkeakosken koulujen ja päiväkotien keittiöt ovat kiinni maanantaina ja tiistaina JHL:n lakon vuoksi. Lakon piiriin kuuluu Valkeakosken ruoka- ja siivouspalveluista noin 80 työntekijää. Lakolla JHL vastustaa hallituksen kaavailuja helpottaa irtisanomista pienissä yrityksissä. Juttu jatkuu kuvien jälkeen. Leipää ja jogurttia hätävaraksi Kaupunki järjesti päiväkoteihin ja kouluihin hätävaraksi muun muassa leipää, jogurttia, mustikkakeittoa ja hedelmiä. Kaupungin ruoka- ja siivouspalvelupäällikkö Raija-Leena Mäkinen kertoo, että esimiesten ryhmä lähti aamukuudelta viemään ruokia päiväkoteihin ja kouluihin. Viittä vaille yksitoista oli valmista. Huomenna aamulla ryhmä tekee toisen kierroksen. Juttu jatkuu kuvien jälkeen. Vanhempainyhdistys paistoi makkarat Rauhalan koululla Sääksmäellä lakkopäiviin varauduttiin talkoohengellä. Koululaiset auttavat pienissä siivousaskareissa, kuten roskapussien viemisessä. Vanhempainyhdistys järjesti lounaalle makkarat. Pienessä, 60–70 oppilaan koulussa makkaranpaisto on mahdollista järjestää lyhyelläkin varoitusajalla. Tieto lakon vaikutuksista varmistui perjantaina, ja ohjeita jaettiin vielä viikonlopun aikana. –Minulle soitettiin sunnuntai-iltana ja kysyttiin, pääsenkö koululle paistamaan makkaraa, kertoo vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Matti Riekkola . Paikalliset yrittäjät kustansivat koulun ja päiväkodin oppilaille noin 250 makkaraa ja muutamia soijanakkeja.