Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Nostalgia: Isosilta alkoi olla ahdas, automäärän ennustettiin kasvavan 3 500:een

Valkeakosken Isosilta alkoi olla auttamatta liian ahdas vuonna 1968, sillä autokanta oli räjähdysmäisesti kasvanut ja liikenne vilkastunut. Vuoteen 1970 mennessä Valkeakosken henkilöautomäärän arveltiin kasvavan noin 3 500 autoon, kun niitä edellisen vuosikymmenen vaihteessa oli vain 700. Kanavan ylittävälle liikenteelle toivottiin kipeästi toista ajoneuvosiltaa Yläkuvassa näkyy, millainen tungos Isollasillalla oli normaalina arkipäivänä puolen päivän aikaan. Liikennetutkimusten mukaan juuri Isosilta oli Valkeakosken vilkkaimmin liikennöity tieosuus. Liikennemäärästä huomattava osuus, peräti 50 prosenttia, oli polkupyöriä. Poliisin läsnäolon oli huomattu rauhoittavan liikennettä ja siistivän ajotapaa. Liikkuvan poliisin miehet olivat lokakuussa 1968 tarkkailutehtävissä Sääksmäen sillan lähistöllä. Kuvassa nuoremmat konstaapelit Hannu Kuusijärvi, Jukka Virtanen (seisomassa) ja Raimo Kopra. Yhtyneet Paperitehtaat Oy teki laajan metsäurakan Valkeakosken puistometsissä, joista raivattiin kuivia ja sairaita puita pois. Kirjaslammen maastosta oli hakattu kaksi ja puoli sataa runkoa. Veljekset Tuure (vas.) ja Tauno Blomqvist huolehtivat runkojen ajosta teiden varsille. Keski-Hämeen Kestimarkkinat toivat vipinää kaupunkiin. Tavaratalossa oli runsaasti asiakkaita ostoksilla sekä tutustumassa tarjouksiin ja tuote-esittelyihin. Ragni Malmsten -show antoi väriä markkinatunnelmaan. Markkinat levittäytyivät myös Valtakadulle.