Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

"Jätekeskus kuormittaa Vanajavettä, joka juuri on saatu puhdistetuksi" – Mahlianmaan teollisuusjätekeskuksen laajennuksen ympäristöluvasta on tulossa valitus

Vastarannan maanomistajiin Kärjenniemessä kuuluva Marja Ilovuori aikoo jatkaa Valkeakosken Mahlianmaan teollisuusjätekeskuksen ja sen laajentamisen vastustamista. Hän sanoo olevansa myönnettyyn lupaan pettynyt ja siihen, että yleensäkin tällaista toimintaa voidaan harjoittaa kahden vesistön välissä. –Eniten se kuormittaa Vanajavettä, joka juuri on saatu puhdistetuksi. Kun yksityinen ihminen hakee rakennuslupaa, vesiensuojeluasioiden pitää olla tarkkaan hallinnassa eikä rantaan saisi rakentaa pienintäkään rakennusta. Jätekeskuksen saa kuitenkin laajentaa, Ilovuori kummeksuu. Lupamääräyksiä on yli 90. –Olen ehtinyt niihin tutustua vasta alustavasti, mutta sen voi kommentoida, että tekemillämme muistutuksilla on ollut vaikutusta lupamääräyksiin. Ainakin murskaustoiminnalle on asetettu rajoituksia. Toinen muutos on, että toimintaa on vedetty aiempaa kauemmaksi rantaviivasta. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan rantaviivaan olisi ollut hankealueen rajalta vain noin 30 metriä. –Maastossa olen käynyt katsomassa, että matka on muuttunut noin 70 metriin. Minusta matka on edelleen tosi lyhyt. Se ei poista sitä riskiä, että jätekeskuksesta valuu järveen aineita, joita jätteet sisältävät. Sateisilla jaksoilla valumista ei voi välttää, Marja Ilovuori arvioi. Kesällä 2017 noin 1 500 allekirjoitti mielipiteen siitä, että teollisuusjätekeskuksen toimintaa ei pidä sallia niin lähellä rantaa. Yritys tuli vastaan muuttamalla hakemustaan Hakemuksessa ei haettu eikä lupaa ole myönnetty jätevesien johtamiselle vesistöön tai ojaan. Vuoden 2015 tarkkailuraportin mukaan Kärjenniemenselän näytteessä ei todettu teollisuusjätekeskuksen vaikutuksia. Jätevedet on jo aiemmin alettu johtaa kaupungin puhdistamolle, mikä on vähentänyt kaatopaikan vesistökuormitusta. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston lupapäätöksestä käy ilmi, että hakija eli Fortum Environmental Construction Oy muutti hakemustaan sen kuuluttamisen jälkeen muuttamalla alueen rajausta aiempaa etäämmälle rannasta. Myös murskattavan aineksen määrää vähennettiin. Ilovuoren mielestä läjitysmäärät eivät riittävän ratkaisevasti muuttuneet. –Se 49 000 tonnia teollisuusjätettä, mikä sinne voidaan vuosittain säilöä, on valtava määrä. Ilovuorta huolettaa edelleen, miten läjitys vaikuttaa vieressä olevaan Säterin viskoosikuitutehtaan vanhaan kaatopaikkaan. –Miten se reagoi? Juttu jatkuu kuvan jälkeen. YVA:a ei tehty, mutta "olisi ehdottomasti pitänyt" Marja Ilovuoren mielestä alueella olisi ehdottomasti pitänyt tehdä selvitys ympäristövaikutuksista. Pirkanmaan elyn päätöksellä ympäristövaikutusten arviointimenettelyä ei sovelleta Fortumin muutoshankkeeseen. –Aion tehdä ympäristöluvasta valituksen Vaasan hallinto-oikeuteen. Toisten kanssa en ole vielä ehtinyt keskustella. Olen ollut yhteydessä Suomen Luonnonsuojeluliittoon. Keskusteltuani asiantuntijan kanssa pelkään nyt myös sitä, mikä sinne tuotavan tuhkan vaikutus jatkossa on sekä vesistöön että ilmanlaatuun. –Toivon myös, että hallinto-oikeus ei myöntäisi laajennukselle aloittamislupaa.