Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Vasen koukku leukaan ja perään oikea suora – Ottelu oli siinä Hakan iskijälle

Hakan A-juniori Kasperi Pöytäkivi , 18, asteli ensi kertaa kilpakehään viime sunnuntaina Forssassa. Vastaansa hän sai 75kg-sarjassa Hämeenlinnan Emil Pulkkisen . Pöytäkivi otti ohjat käsiinsä heti alusta lähtien ja vei terävillä suorilla ja hyvällä liikkuvuudellaan ensimmäisen erän selvästi. Tahti jatkui toisessa erässä "Kapen" lisätessä vauhtia. Hakan mies pehmitti Pulkkista monipuolisilla iskuilla. Minuutti oli toista erää nyrkkeilty, kun Pöytäkivi osui alakoukulla Pulkkista leukaan, ja kehätuomari laski lukua kahdeksaan. –Olin hiukan ulottuvampi ja päätin käydä päälle kovalla tahdilla. Erän puolivälissä Pöytäkivi löi terävän vasemman koukun leukaan ja perään oikean suoran. Ottelu oli siinä, kun kehätuomari keskeytti ottelun hakalaisen ollessa ylivoimainen. Oliko elämäsi ensimmäinen matsi pitkän uran avaus? –Olenhan minä jo viisi vuotta harrastanut nyrkkeilyä ja haluan jatkaa vielä pitkään. Nyt oli hyvä aloittaa, kun alla oli tarpeeksi treeniä, ja kaikki tuntui muutenkin hyvältä. Viime kevättalvena Pöytäkivi sopi valmentajansa Rene Järvisen kanssa, että "eiköhän aleta kilpailla". Niinpä Kasperi siirtyi Hakan kilparyhmään. Harjoittelu muuttui kovemmaksi. Pöytäkivi otti sparria eli otteluharjoituksia valmentajan valvonnassa erilaisien tehtävien ja monien toistoharjoitusten kera. –Kesä oli peruskuntokautta. Treenasin paljon itse. Lenkkeilin ja kävin salilla. Loppukesästä siirryin taas enemmän nyrkkeilyyn. Debyyttimatsi jännitti, mutta kehään noustessa Hakan mies ei enää miettinyt turhia. Pöytäkivi kuvailee itseään rauhalliseksi nyrkkeilijäksi, joka ei lähde kehään tappelemaan, vaan pitää päänsä kylmänä. –Päättäväinen pitää olla. Teen juuri sen, mitä valmentajan kanssa sovin. Rene Järvinen kiittääkin suojattiaan tästä puolesta. –Kun tein pojille kesäksi peruskuntokauden ohjelman, Kape veti sen läpi täysillä. Pk-kaudella on esimerkiksi mäkitreeniä ja sykettä nostetaan korkealle, jotta jaksetaan syksyllä painaa. Sitä ohjelmaa eivät kaikki ehtineet tehdä. Alkujännitys tuo lähes kaikkien otteisiin pientä häsäämistä, joka hälvenee kokemuksen myötä. –Kapesta on kasvanut vahva ja tekninen nyrkkeilijä. Parantaa pitää asentoa, liikkuvuutta ja rytmitä, jota voi kehittää, vaikka olisi jo 50 matsia takana, Järvinen kuvailee. Joulun seutuun tulee toinen peruskuntokausi, jolla tähdätään kevään koitoksiin. Huhtikuun SM-kisat hivelevät jo Pöytäkiven ja valmentajat mieltä. –Kaikki on mahdollista, mutta SM-kisat voivat tulla vielä liian nopeasti. Ajankohdasta riippuen Pöytäkivelle kertyy neljästä viiteen harjoitusta viikossa. Tarvittaessa hän ohjaa Hakan kuntonyrkkeilijöitä. Tekemistä riittää, sillä lukion viimeinen lukuvuosi on menossa. Kasperi kirjoittaa ylioppilaaksi ensi keväänä. Entä sitten? –Armeija tulee väliin ja haen kauppakorkeakouluun. Mitä nyrkkeilijä näkee kaukoputken päässä? –Kilpaura alkoi hyvin ja toivon näin jatkuvan. Haluan ottaa matseja ja onnistua niin kuin tähän mennessä salilla on tapahtunut. Onnistumiset ovat nautintoa. Mikä vastaavasti ärsyttää? –Oma saamattomuus, Kasperi vastaa. Uskotaanko? Tuskin on kovin tuttu tunne tälle miehelle. Katso video: Kasperi Pöytäkivi treenaa salilla valmentajansa Rene Järvisen kanssa: Man City–Burnley 1 West Ham–Tottenham 2 Wolverhampton–Watford 1X --------------------------------------- Bournemouth–Southampton 1 Newcastle–Brighton 2 Cardiff–Fulham X2 --------------------------------------- Huddersfield–Liverpool 2 Brentford–Bristol City 1 Nottingham–Norwich 1X --------------------------------------- Stoke–Birmingham 1X Wigan–West Bromwich 2 Aston Villa–Swansea 1X Derby–Sheffield U 1 Viikon veikkaajien syyskisa: 1) Mad Maxin kapteeni Jesse Collin 2x10 (ei voittoa), 2) Lepänkorvan pahka 9, 3) Hakan huoltaja Jari Jalava 6, kenttäratsastaja Sonetta Humala 6, Rocking Flamesin EM-kävijät 6, VaKP:n nuorten aerobicnelikko 6. Kasperi Pöytäkivi Synt: 20.9.2000. Asuu: Valkeakosken Raikkaalla. Perhe: äiti Kaisa, isä Arto, sisko Liisa, 24, veli Oskari, 20. Opinnot: Valkeakosken Tietotien lukiossa kolmatta vuotta. Saavutukset: kalastuksessa SM-toimintakilpailun kulta, hopea ja pronssi. Ruoka ja juoma: pizza ja vesi. Ärsyttää: – Oma saamattomuus. Miellyttää: – Onnistumiset. "Teen juuri sen, mitä valmentajan kanssa sovin."