Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Taksiyrittäjä pohtii mielipidekirjoituksessaan, miten korjata Valkeakosken sote-kyytiongelma: "Keskusta-alueen kyytejä voisi kuljettajille tarjota 10–15 minuuttia ennen tilausaikaa", kuuluu yksi neuvoista

Sote-kyydit ovat käyttäjilleen erittäin tärkeitä. Yrittäjän näkökulmasta ne ovat myös ihan haluttuja, ok-hinnoiteltuja ja esimerkiksi meillä olisi resursseja ajaa niitä enemmänkin, jos niitä vain välityksestä tulisi. Oma näkemykseni tilanteen korjaamiseksi: A) Tuomi Logistiikan tulisi pystyä vakuuttamaan meidät siitä, että välitysjärjestelmä on kunnossa ja toimiva. Edelleen välityssovellukset autoissa jumittavat silloin tällöin ja kaikki keskuksen välittämät kyydit eivät kuitenkaan välity autoille. Keskuksen resursseja asiakaspalvelusta syö se, että keskuksen työntekijät joutuvat soittelemaan kuljettajille ja sopimaan kyydeistä, kun ne eivät autoihin asti välity. Välityssovelluksen käytettävyydessä olisi paljonkin kehitettävää. Kiireellisintä olisi kuitenkin voida vakuuttua järjestelmän luotettavuudesta. B) Kyydeistä tulisi tehdä kuljettajille houkuttelevampia. Esimerkiksi se, että järjestelmä tarjoaa kyydin 45 minuuttia ennen tilausaikaa, on täysin kohtuutonta. Tuomi Logistiikka haluaa tällä ehkä varmistaa autojen saatavuutta, mutta ampuu tosiasiassa itseään jalkaan, koska vaikutus on päinvastainen. Provisiopalkkainen kuljettaja ei jää kolmeksi vartiksi odottamaan lyhyttä kyytiä, vaan hyväksyy kyydin jostain toisesta välitysjärjestelmästä ja saattaa sitten hylätä sote-kyydin, jos saa pidempää keikkaa, eikä ehdikään sotea hoitamaan. Arkipäivisin Valkeakosken keskusta-alueella kyytiä voisi tarjota 10 – 15 minuuttia ennen tilausaikaa. C) Ilta-aikojen ja hiljaisten aikojen päivystys olisi helppo järjestää paikallisten yrittäjien kesken ”tappiot jakaen”, jos vaan yhteistyö- ja keskusteluhalukkuutta löytyisi. Samalla päivystettäisiin tietysti myös kela- ja muita tilauksia. D) Laskutus ja tilitykset ovat asiakaspalvelun ja palvelun satavuuden kannalta mielestäni toisarvoinen seikka, mutta yrittäjälle niiden sujuvuus olisi tietysti äärimmäisen tärkeää. Tuomi Logistiikka tilittää yrittäjien saatavat kerran kuussa. Sekava tilitysraportti saapuu kuun alkupäivinä. Tämän jälkeen Tuomi Logistiikka on määritellyt itse itselleen maksuehdon 21 päivää netto. Jos taksi siis ajaa sote-kyydin kuun ensimmäisenä päivänä, joutuu yrittäjä odottamaan rahojaan tästä kyydistä noin 50 – 55 päivää. Kuljettajien palkka maksetaan kuitenkin kahden viikon välein. Mielestäni Tuomi Logistiikka voisikin tilittää saatavat kaksi kerta kuukaudessa. Tämä tasoittaisi yrittäjien kassavirtaa. Tuomen henkilöliikennejohtaja Erkki Harju on jo aikoja sitten hirttäytynyt mantraansa, että ”kaikki hyvin” ja ”yrittäjät ovat muutosvastaisia”. Melko erikoista asioiden kieltämistä yhtiön johtajalta, kun arjessa on huomattu esimerkiksi välitysjärjestelmän ongelmat. Muutosvastarintaakaan en ole itse huomannut. Mielestäni on oikeutettu vähimmäistoive, että yrittäjät saisivat työntekoonsa toimivat työkalut. Tuomi Logistiikka on tässä suhteessa jo luottamuksensa menettänyt ja sitä luottamusta on vaikea saada takaisin. Taksiyrittäjä