Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Koskilaiset

Vajaa sata valkeakoskelaista on halutessaan pääsemässä vielä mukaan hammashoidon valinnanvapauskokeiluun, joka jatkuu ensi vuonna

Kaikkiaan 307 valkeakoskelaista on tähän mennessä lähtenyt mukaan hammashoidon valinnanvapauskokeiluun. Valkeakosken vs. sosiaali- ja terveysjohtajana toimiva kaupungin talous- ja kehittämisjohtaja Minna Uschanoff kertoo, että valkeakoskelaisille ehdotetaan varattavaksi ensi vuodelle mahdollisesti 400 paikkaa. Aiemmin on ollut puhe 300 paikasta, mikä määrä on hyväksytty lautakunnassa. Lautakunnalle ollaan esittämässä sadan paikan lisäystä. Valinnanvapauskokeiluun pääsisi siihen lähteneiden lisäksi siis vielä 93 henkilöä lisää. Alkuvaiheen jälkeen kokeiluun on ilmoittautunut 4 – 5 valkeakoskelaista kuukausittain. Valkeakoski liittyi hammashuollon valinnanvapauskokeiluun keväällä. Kokeilun hoitopaikkojen toivottiin helpottavan kunnallisen hammashoidon ruuhkautunutta jonotilannetta. Lähtö naapurikuntiin hammashoitoon on kuitenkin kelvannut pienemmälle joukolle kuin alun perin laskettiin. Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Tampereen ja Pirkanmaan hammashoidon valinnanvapauskokeilulle jatkorahoitusta ensi vuodelle. –Syyskuun puolivälin jälkeen ajetun raportin perusteella valkeakoskelaisia oli siihen mennessä käynyt vastaanotolla 95 henkeä, kertoo projektisuunnittelija Tiiua Airistola suun terveydenhuollon valinnanvapauskokeilusta Tampereelta. Vastaanotolla jo käyneiden osuus oli noin kolmannes siihen mennessä valinnan tehneistä valkeakoskelaisista. Suun terveydenhuollon kokeilussa mukana oleville valkeakoskelaisille kokeilun jatkuminen merkitsee sitä, että he voivat ensi vuoden puolellakin käyttää valitsemansa yksityisen palveluntuottajan perushammashoidon palveluja hoitosuunnitelmansa mukaan.