Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Koskilaiset

Arvio: Onnen maa on nostalgiahattaraa – kaupunginteatterin musiikkinäytelmien joukkokohtauksissa on voimaa

"Kaikkihan me p...ssa tallataan, mutta onko se nyt niin iso synti jos joku haluaa katsella tähtiä?" Repliikki kiteyttää osuvasti Valkeakosken kaupunginteatterin Onnen maa  -musiikkinäytelmän ydinajatuksen. Niin Markku Pölösen Onnen maa  -elokuvan kuin siitä muokattu näytelmäversio yrittävät nostaa katsojat edes hetkeksi arkisen aherruksen yläpuolelle. Syyspimeän ja muutkin harmit voi unohtaa, kun Onnen maassa saa uppoutua Suomi-filmeistä tuttuun nostalgiahattaraan, jossa aurinko paistaa, heinälato suhisee ja tango raikaa. Syyskauden ensi-iltanäytelmä johdattaa maailmaan, jota ei enää ole. Ei ehkä ole koskaan ollutkaan, vaan tuo suloinen ja maalaisromanttinen onnela on syntynyt haaveissa meidän jokaisen arjen pakopaikaksi. Tuttu tarina Onnen maan tarina on monille tuttu nimenomaan Markku Pölösen elokuvasta. Se tosin valmistui jo vuonna 1993, eikä ehkä siksi ole kovin nuorille tuttu. Tarina on sijoitettu 1960-luvun maaseutukylään. Kotikylästä maailmalle lähtenyt Tenho, tangomies, palaa perheensä luo. Maailma on kolhinut, mutta nuori mies puhuu menestyksestä ja omasta import-export -yrityksestä. Lakerikengissä ja puku päällä Tenho uhkuu itseluottamusta ja uhoaa kellistävänsä kylään tulleen verevän tarkkailukarjakon syksyyn mennessä. Karjakko ei helpolla lämpiä, mutta kylän naiset innostuvat, etenkin lapsuudenystävä, nykyinen kansakoulunopettaja Laura. Tarina on kieltämättä heppoinen ja hyvin tavanomainen, eikä siitä kannata sen syvempiä merkityksiä etsiä. Tämä onkin näytelmän heikoin kohta, jonka esityksen hyvä lataus onnistuu paikkaamaan. Näyttäviä joukkokohtauksia Onnen maa on uuden teatterinjohtajan Minna Kankaan ensimmäinen ohjaustyö Valkeakosken kaupunginteatterille. Tutustuakseen näyttelijäjoukkoon hän on pestannut Onnen maahan kunnioitettavan määrän näyttelijöitä, noin 30. Koko työryhmässä on nelisenkymmentä tekijää. Mukana on ilahduttavan monta vakikävijälle uutta kasvoa. Joukkovoima onkin Onnen maan vahvuus. Se näkyy heti alkumetreillä, kun näyttelijät levittäytyvät katsomonkin puolelle. Näytelmässä on useita näyttäviä ja vauhdikkaita joukkokohtauksia. Helmi on heinäpeltokohtaus, jossa naislauma kutittaa heinätupsuilla paljaspintaista Tenhoa. Voi sitä kikatuksen ja eroottisen väreilyn määrää! Ohjaajan tukena on ollut vankka ammattilaisjoukko, muun muassa koreografi Marjo Hämäläinen sekä Suomirock-ikoni Eero "Safka" Pekkonen . Osaavissa käsissä ovat myös valot, äänet, puvut ja lavasteet. Se on erinomainen asia, sillä kokonaisuus on ammattimainen ja näyttämökuvat kauniita. Nautin erityisesti Safka Pekkosen näyttämömusiikista, joka tuki taitavasti tarinaa ja loi tunnelmaa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen Näyttelijät on saatu loistamaan Ohjaaja Minna Kangas sanoi ennen ensi-iltaa, että yksi tärkeä tavoite on saada työryhmä nauttimaan tekemisestään. Ensi-illasta jäi vahvasti tunne, että tavoite saavutettiin. Näyttämöllä nähtiin niin iloa, leikkisyyttä kuin kaihoa. Palaset loksahtivat mukavasti yhteen ja esitys rullasi rennosti eteenpäin. Pääroolissa Tenhona nähdään Lauri Heinonen , joka on tänä vuonna saanut kaksi kunnon näytönpaikkaa: Kivi -näytelmän kesällä ja nyt Onnen maan . Heinosen olemuksessa on Suomi-filmien lumoa ja karismaa. Hän asettuu rooleihinsa luontevasti, eikä tarvitse ilmaisunsa tueksi suuria eleitä. Uskon, että hänestä kuullaan vielä. Tenhon veljen ja hänen vaimonsa rooleissa Tanja ja Jukka Peräkivi onnistuvat luomaan juurevia maalaisihmisiä. Vakautta ja lempeyttä ilmentävät myös veljesten vanhemmat (Ulla Huoviala-Kääpä ja Erkki Vuorinen). Mira Flinkmanin tarkkailukarjakon itsetietoinen naisellisuus tuo maalaiskylään uuden ajan raikkaan tuulen, joka puhaltaa ajoittain syrjään myös opettajan, vaikka Katja Sillanpää tekeekin roolihahmostaan verevän. Päähenkilöiden joukosta silmä hakeutui kerta toisensa jälkeen nuoreen mieheen, ottopoika Vertin roolissa nähtävään Kalle Koskiseen . Hänen olemuksessaan on ilmaisuvoimaa ja nuorta raikkautta. Roolissa on tuplamiehitys, sillä osassa näytöksiä Verttinä on Roope Keski-Korpela . Näyttelijäkaartista voi tehdä yksittäisiä nostoja, mutta todellisuudessa esitys on nimenomaan vahva näyttö me-hengestä, innostuksesta ja siitä, miten harrastajanäyttelijät saadaan loistamaan ammattilaisen ohjauksessa. Käsikirjoitus Markku Pölönen ja Heikki Kujanpää Ohjaus Minna Kangas Koreografia Marjo Hämäläinen, näyttömusiikki Eero Pekkonen, valosuunnittelu Jonna Rautala, äänisuunnittelu Jesse Sointi, puvustus Sanni Tamminen, lavastus Marko Itkonen ja työryhmä, kampaus ja maskit Heidi Tourunen.. Päärooleissa Lauri Heinonen, Jukka Peräkivi, Tanja Peräkivi, Erkki Vuorinen, Ulla Huoviala-Kääpä, Kalle Koskinen/Roope Keski-Korpela, Mira Flinkman, Katja Sillanpää. Näyttämöllä kaikkiaan noin 30 näyttelijää. Esityksiä Valkeakosken kaupunginteatterissa 8.12.2018 asti.